Ostetaan hopeaa – hinta-arviomme on ilmainen
Saatat tietämättäsi omistaa yllättävänkin arvokkaita hopearahoja!
Hopearahat ovat kultarahojen tapaan pitkän historian omaavia esineitä. Olen kiinnostunut kaikkien eri aikakausien hopearahoista, joten ota yhteyttä minuun, jos olet pohtinut omistamiesi rahojen mahdollista arvoa.
Ostan niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin hopearahoja. Sivuiltani löytyvän lomakkeen kautta voit lähettää kuvan omistamistasi rahoista arviointia varten. Vastaan viestiisi henkilökohtaisesti tarjoten asiallisen hinta-arvion.
ÄLÄ KOSKAAN OTA RAHOJA POIS NIIDEN SUOJAKAPSELEISTA, pienetkin käsittelyn ja erityisesti puhdistamisen jäljet alentavat rahojen arvoa!
Tarjoan rahoillesi ilmaisen hinta-arvion. Soita alla näkyvään numeroon tai täytä lomake.
Hopearahat
Metallit ovat varsin optimaalisia materiaaleja rahaksi – mitä harvinaisempi ja halutumpi metalli, sen parempi. Metalliesineitä onkin käytetty rahana oikeastaan metallien jalostuksen keksimisestä lähtien, ja jalostettu metalli oli arvokasta sellaisenaankin, koska siitä sai helposti tehtyä kaikenlaisia tarve-esineitä. Metallien arvoa pelkästään lisää se, että niitä voi käyttää yhä uudelleen. Padan metallista voi tehdä sodan tullen miekan, ja rauhan tultua sai miekat taottua vaikka auroiksi.
| Venäjän vallan ajan markka käyttörahoja (1864-1917) | Hinnat alkaen |
| 1 penni 1864 (1,28 g) | 500 € – 1 500 € |
| 1 penni 1865 – 1872 | 5 € – 150 € |
| 1 penni 1882 ja 1884 | 70 € – 150 € |
| 5 penniä 1910 (6,40 g) | 20 € – 150 € |
| 10 penniä 1875 (12,80 g) | 40 € – 200 € |
| 10 penniä 1898 | 20 € – 150 € |
| 25 penniä 1865 – 1871 ovat hyviä vuosia | 5 € – 100 € |
| 25 penniä 1876 (1,27 g) | 500 € – 1 500 € |
| 50 penniä 1866 ja 1869 | 10 € – 100 € |
| 50 penniä 1868 | 40 € – 200 € |
| 50 penniä 1876 (2,54 g) | 1 000 € – 2 500 € |
| 1 markka 1864 (5,18 g) | 40 € – 190 € |
| 1 markka 1870 ja 2 markkaa 1867 | alkaen 15 000 € |
| 2 markkaa 1905 (10,36 g) | 60 € – 200 € |
Shekel
Shekel on ikivanha paino- ja rahayksikkö, joita käytettiin ensimmäisenä Mesopotamiassa noin 3 000 eaa ohran ominaispainon määrittelyssä suhteessa esimerkiksi hopean, pronssin, kuparin yms. arvoihin. Ensimmäinen metalli, jota käytettiin maksuvälineenä, oli hopea, jota käytettiin ennen 2 000 ennen ajanlaskun alkua kaupankäynnissä harkkoina. Kultaa ryhdyttiin käyttämään rahametallina vasta 1 500 vuotta myöhemmin. Hopea tunnettiin rahametallina sekä Euroopan että Aasian sivilisaatioissa.
Staatteri
Ensimmäiset varsinaiset leimatut metallirahat ovat ajoitettavissa ajalle 600–700 eKr. Lyydian staatteri (1 staatteri = 14,1 grammaa, joka vastasi likimain yhden sotilaan kuukausipalkkaa) mainitaan usein ensimmäisenä metallirahana. Herodotoksen ja useimpien nykyisten tutkijoiden mukaan lyydialaiset olivat ensimmäisiä, jotka ottivat kulta- ja hopearahat käyttöön. Ensimmäiset leimatut rahat uskotaan lyödyn noin 650–600 eKr. Staatterin jako-osia olivat mm. trite (1/3) ja hekte (1/6). Rahat lyötiin electrum-metallista. Se on kullan ja hopean luonnossa esiintyvä lejeerinki ja sisältää 20–80 % kultaa. Mainittujen Lyydian staattereiden kultapitoisuus oli noin 45–55 %.
Electrum oli puhdasta kultaa parempi rahametalli ensinnäkin sen takia, että tuohon aikaan kullan puhdistaminen oli vaivalloista. Toiseksi electrum oli kultaa kovempaa, joten se oli rahametallina puhdasta kultaa paljon kestävämpää. Pactolus-joki (Sart Çayı) Tmolus–vuoren (Boz Dağ) juurella Lyydiassa oli electrumin tärkein lähde antiikin ajalla, ja kuten arabimaiden hallitsijat ovat rikastunet öljyllä, antiikin Lyydian kuninkaat rikastuivat electrumilla. Tunnetuin heistä lienee kuningas Kroisos (muinaiskreikaksi Κροῖσος), joka hallitsi Lyydiaa noin 560–547 eaa.
Rahan leimaamisen ajatus oli siinä, että jos määrämittainen metallikappale – tässä tapauksessa staatterin painoinen electrum-kappale – varustettiin hallitsijan tai jonkun muun luotettavan tahon leimalla, sitä voitiin käyttää rahana vaivattomasti: sitä ei enää tarvinnut joka transaktion yhteydessä erikseen punnita vaan leima takasi tietyn painon.
Joonian/Miletoksen staatteri noin vuodelta 660 eaa. Paino 14,23 grammaa. Lähde: https://www.acsearch.info/image.html?id=1495974:
Lyydian 1 staatterin (2 siglosta) hopearaha kuningas Kroisoksen ajalta 561–546 eaa., paino 10,44 grammaa. Lähde: https://www.acsearch.info/image.html?id=101869:
Electrum-metallin ongelma oli sen vaihteleva kultapitoisuus, ja seuraava luonnollinen askel olikin puhdistettujen metallien käyttö. Aluksi käytettiin rahametalleina kultaa, hopeaa ja pronssia (tai kuparia). Vanhimmat rahayksiköt olivat alkujaan painomittoja, kuten staatteri, drakma tai vaikkapa pohjoiseurooppalainen markka. Muinaisessa Kreikassa oli hopeadrakmoja ja kultadrakmoja. Koska eri metallien väliset arvosuhteet olivat melko vakiintuneita, järjestelmä toimi varsin hyvin.
Drakma
Hallitsijoiden lyöttämistä rahoista ensimmäisiä olivat siis Lyydian rahat. Klassisen Kreikan demokraattiset kaupunkivaltiot esittelivät pian omat samankaltaiset kultarahastandardinsa, jotka nopeasti levisivät länteen useimpiin kaupunkivaltioihin – myös Roomaan. Ateenan valtakunnan kukoistuskautena kaupungin hopeinen tetradrakma oli ensimmäinen raha, joka saavutti Välimeren alueen kaupassa kansainvälisen standardin aseman.
Ateenan kuuluisa tetradrakma hopearaha ajalta 454–404 eaa. Paino 17,11 grammaa. Lähde: https://www.acsearch.info/image.html?id=3582923:
Ateenan hallitsema erittäin rikas Laurionin (nykykreikaksi Λαύριο, muinaiskreikaksi Λαύριον) hopeakaivos, joka sijaitsee noin 60 km Ateenasta luoteeseen, mahdollisti hopean ja siten hopearahojen massiivisen tuotannon. Kyseisillä hopearahoilla rahoitettiin mm. Ateenan Akropoliin rakennustyöt.
Rakennustyöt oli hyvin kansainvälinen hanke, joka työllisti valtavasti työläisiä Välimeren alueelta. Tämän vuoksi näitä näyttäviä hopearahoja levisi ympäri Välimeren aluetta. Nykyisin on hyvin tyypillistä, että näitä Ateenan tetradrakmoja löydetään kaikkialta muualta paitsi itse Ateenan alueelta. Rahan levinneisyyttä ja merkitystä kuvaa hyvin vanha paljoutta kuvaava sanonta ”on kuin pöllöjä Ateenassa”. Hopeasta tulikin rahajärjestelmien perusta.
Denarius
Myös roomalaiset loivat omat rahajärjestelmänsä. Niistä merkittävin lienee Roomassa keisari Augustuksen aikana luotu pelkistetyn selkeä standardi, jossa perusrahana toimi noin 3,6 grammainen hopearaha denarius, joka jakaantui neljään noin 17 grammaisen pronssisestertiukseen ja sestertius jakaantui neljään pronssias’iin. 25 denariusta (100 sestertiusta tai 400 as:sia) vastasi puolestaan vajaat 8 grammaa painavaa kultaraha aureusta.
Roomalainen denarius hopearaha, Augustus (27 eaa.–15 jKr.), lyöty Lugdunumin rahapajassa noin vuonna 15 eKr. Paino 3,77 grammaa erittäin puhdasta hopeaa: Lähde: https://www.acsearch.info/image.html?id=3854455:
Nopeasti luikerteli kuitenkin käärme paratiisiin, eli hallitsijat keksivät rahan heikentämisen ja sitä kautta inflaation. Hopea oli hopeaa, mutta pitoisuutta huonontamalla saatiin samasta metallimäärästä enemmän kolikoita. Pian kansa äkkäsi, mistä oli kysymys, ja luottamus rahaan heikkeni. Seurauksena oli hintojen nousu. Erityisesti Rooman 200 – 300 lukujen keisareilla oli paha tapa heikennellä hopearahoja.
Kuvassa on roomalainen antoninian-hopearaha eli periaatteessa 2 denariusta keisari Maximianuksen ajalta 286–310 jKr. Paino 4,42 grammaa. Huomaa tunnuspuolen merkintä XXI, joka tarkoittaa, että rahassa on hopeaa 1/20 osaa eli 5%. Raha on pinnoitettu hopealla, mutta hopeointi on kulunut ja pronssi pilkistää alta. Lähde: https://www.acsearch.info/image.html?id=1426838
Rahan arvon heikentäminen pitoisuutta alentamalla loi tilanteen, jossa liikkeellä oli ainakin kahdenlaista rahaa: hyvää korkeamman pitoisuuden hopearahaa ja huonoa alemman pitoisuuden rahaa. Tämä tilanne johti yhden rahatalouden peruslain muotoutumiseen: rahaliikenteessä huono raha syrjäyttää aina hyvän rahan. Tämä on varsin ymmärrettävää, koska luonnollisesti hyvä raha halutaan säästää ja huonosta luovutaan maksutapahtumissa mieluummin.
Myöskään eri metallien, varsinkaan kullan ja hopean, hintasuhde ei pysynyt vakiona. Tuli siis tarpeen määrittää perusraha ja vaihtoraha. Perusrahan tuli sisältää jalometallia sen arvon mukainen määrä (eli olla täysiarvoinen) ja vaihtoraha sai olla metalliarvoltaan nimellisarvoa vähäisempi.
Penninki
Euroopassa rahajärjestelmien yleiseksi perustaksi tuli hopea, koskapa sitä oli riittävästi koko mantereen kaupan tarpeisiin. Rahajärjestelmän juuret olivat Rooman denariuksessa, joka inflaation takia pieneni pienenemistään, kunnes keskiajalla sitä vastasi hopeapenni, joka painoi enää reilun gramman. Hopeapennejä lyötiin kautta Euroopan eri hallitsijoiden toimesta, ja niiden laadussa oli suuria eroja.
Englannin penny, Edward III Tunnustaja (1004–1066), paino 1,28 grammaa. Lähde: https://www.acsearch.info/image.html?id=1479115:
Thaler
Erityisesti 1400-luvun lopulla Euroopasta löydetyt rikkaat hopeaesiintymät ja 1500-luvulla alkaneet Amerikan löytö- ja ryöstöretket tekivät mahdolliseksi tuottaa hopearahaa niin paljon, että sillä pystyttiin luomaan rahatalous vaihdantatalouden tilalle. Toki jo antiikin Kreikalla ja myöhemmin Roomalla olivat olleet omat rahajärjestelmänsä, joista roomalainen rahajärjestelmä kesti pienin muutoksin keskiajalle asti. Kuitenkin antiikin aikana ja keskiajalla rahatalous esiintyi parhaimmillaankin vaihdantatalouden rinnalla.
Näin ollen tuli hopeasta uuden ajan rahajärjestelmien perusta. Esimerkiksi vieläkin sana argent tarkoittaa espanjan ja ranskan kielissä sekä hopeaa että rahaa. Mainitut 1400-luvun hopeaesiintymät Euroopassa mahdollistivat denaaria (Rooman rahajärjestelmän perusyksikkö, jonkun gramman painoinen hopearaha) suurempien rahayksiköiden käyttöönoton. Kuuluisimmaksi tulivat erään rikkaan Joachimsthalissa (nykyisin Jáchymov Tsekin länsiosassa, Böömissä) sijaitsevan esiintymän hopeasta lyödyt isokokoiset, vajaan 30 gramman painoiset koristeelliset rahat, joita kutsuttiin joachimsthalereiksi.
Joachimsthaler guldengroschen noin vuodelta 1519. Paino noin 29 grammaa. Lähde: https://www.acsearch.info/image.html?id=4568810:
Muut rahanlyöttäjät seurasivat esimerkkiä ja pian oli Euroopan perusraha nimeltään thaler. Myöhemmin tulivat mm. Venäjän ruplat, Espanjan 8 realin hopearahat ja lopulta thaler sai USA:aan seuraajan nimeltä dollar (ei kuitenkaan aivan suoraan, vaan Espanjan siirtomaiden ”piece of eight”:n kautta, josta oli tullut koko latinalaisen Amerikan alueen perusraha johtuen erityisesti Meksikon ja Bolivian valtaisista hopeaesiintymistä).
Meksikon 8 reales 1756 Fernando VI, Mexico Cityn rahapaja. Lähde: https://www.acsearch.info/image.html?id=3680634:
Bolivian 8 reales 1776 Carolus III, Potosi:n rahapaja. Paino noin 26,5 grammaa. Lähde: https://www.acsearch.info/image.html?id=3489573:
USA 1 dollari 1794. Äärimmäinen harvinaisuus. Paino noin 27 grammaa. Lähde: https://www.acsearch.info/image.html?id=2653008:
Hopeakannasta kultakantaan
Päärahat, eli hopeataalerit (joista oli tullut kansainvälistä kaupparahaa), lyötiin tarkasti noudattaen vakiintuneita paino- ja pitoisuusstandardeja. Vaihtorahat (jotka oli tarkoitettu maan sisäiseen liikenteeseen) lyötiin joko kuparista, pronssista tai heikommasta hopeasta. Kultarahan rooli oli varsin marginaalinen johtuen kullan suuresta niukkuudesta. Siitä lyötiin dukaatteja (n. 3,5 g hyvin puhdasta kultaa) tai sen kerrannaisia ja muita kansainvälisesti hyväksyttyjä rahoja, kuten pistole, escudo, peca jne. Mutta kuten sanottu, niillä oli hyvin pieni merkitys kokonaistaloudellisesti. Kultarahat olivat käytössä miltei yksinomaan ulkomaankaupassa. Kansainväliset rahat pitivät arvonsa, mutta vaihtorahan, erityisesti vajaapitoisesta hopeasta valmistettu, kärsi inflaatiosta.
Jalometallien, erityisesti hopean runsas saatavuus 1400-luvun lopulta alkaen johti siis suurempien hopearahojen käyttöönottoon ja sitä myötä hintojen nousuun. Klassisen taloustieteen rahan määräteoria tuli näin todennetuksi. Lyhykäisyydessään rahan määräteorian mukaan taloudessa kiertävän rahan määrän muuttuessa muuttuvat hinnat vastaavasti. Jos siis astiallinen viiniä maksoi aluksi pennin eli noin 1,3 grammaa hopeaa, liikkeellä olevan rahan määrän kaksinkertaistuessa kaksinkertaistuu myös hinta kahteen penniin eli 2,6 grammaan hopeaa.
Suomen rahajärjestelmien pohja oli vuoteen 1877 asti periaatteessa hopea – aluksi Ruotsin rahajärjestelmien kautta ja vuodesta 1809 Venäjän rahajärjestelmän kautta. Sekä Ruotsin että Venäjän rahajärjestelmiä epävakautti molempien valtioiden voimallinen setelirahan liikkeellelasku, mikä oli haitaksi koko taloudelle. Venäjä vakautti rahajärjestelmänsä vuonna 1840 sitomalla ruplan vahvasti hopeakantaan (eli käytännössä lopettamalla hulvattoman paperiruplien liikkeelle laskun) ja Suomen vuonna 12. kesäkuuta 1860 saama oma rahayksikkö markka oli sidottu Venäjän ruplaan suhteessa 4 markkaa = 1 rupla. Vasta 13. marraskuuta 1865 voimaan tulleen rahareformiasetuksen mukaan oli hopea Suomen ainoa arvon mitta, ja maamme oli hopeakannassa.
Suomen 1 hopeamarkka 1864:
Hopeakanta oli jo jonkin aikaa osoittautunut ongelmalliseksi hopean ja kullan arvosuhteen suuren vaihtelun takia ja erityisesti 1800- luvun puolivälin jälkeen alkoi hopean arvo olla niin epävakaa, että yhä useampi valtio siirtyi hopea- tai kaksimetallikannasta puhtaaseen kultakantaan. Tämän mahdollisti kullan riittävä saatavuus, jota olivat edesauttaneet niin Amerikan kultalöydöt kuin erityisesti Etelä-Afrikan rikkaat esiintymät.
Hopearahat nykyisin
Hopea- ja kultakanta-aikojen jälkeen olivat kaikki metallirahat vaihtorahaa eli niissä ei ollut jalometallia nimellisarvoa vastaavaa määrää. Hopea oli 1960-luvun loppuun asti varsin suosittu käyttörahametalli jo imagosyistäkin, koska inflaation runtelemat valuutat saivat siitä hieman arvokkuutta. Myös juhlarahoja tehtiin jonkin verran hopeasta, joskin erittäin maltillisesti nykyisiin käytäntöihin verrattuna. Juhlarahat olivat pääasiassa käyttöjuhlarahoja eli ne laskettiin liikkeelle nimellisarvostaan ja ainoa ansaintamekanismi liittyi nimellisarvon ja metallin arvon erotukseen, joka jäi lyöttäjän eli valtion hyödyksi.
Ruotsi 5 kruunun käyttöjuhlaraha vuodelta 1959. Paino 18 grammaa ja hopeapitoisuus 400/1000:
1960-luvun lopussa maa toisensa perään luopui hopeaseoksisista käyttörahoista ja korvasi ne kuparinikkelirahoilla.
Sveitsin 5 Frangia 1967 835/1000 hopeaa ja 1968 kuparinikkeliä arvopuolet:
Myös Suomessa lyötiin jonkin verran hopeisia käyttörahoja: 100 ja 200 markan rahoja vuosina 1956–1960 ja 1 markan rahoja rahanuudistuksen jälkeen 1964–1968. Inflaation takia oli Suomenkin korvattava 350/1000 hopeasta tehdyt billion-markat vuonna 1969 kuparinikkelisillä.
Suomalainen 100 markan hopeinen käyttöraha (1956–1960) sekä rahanuudistuksen jälkeinen 1 markan hopeaseoksinen (1964–1968) ja kuparinikkelinen (1969–1993) käyttöraha:
Suomessa juhlarahojen liikkeellelasku alkoi vuonna 1951 ja 1952 olympia-aiheisella käyttöjuhlarahalla ja jatkui vuonna 1960 hopeisella 1 000 markan käyttöjuhlarahalla. Vuosien 1967 ja 1992 välisenä aikana lyötiin aluksi 10 markan, sitten 25 ja 50 markan ja lopuksi 100 markan hopeisia suuripainoksisia juhlarahoja, joilla ei enää ollut varsinaista käyttörahaluonnetta, vaikka ne nimellisarvolla liikkeelle laskettiinkin. Ainoa poikkeus oli vuonna 1991 Ahvenanmaan itsehallinnon kunniaksi lyödyn 100 markan juhlahopearahan erikoispakattu kiiltolyöntiversio, joita myytiin yleisölle nimellisarvoa huomattavasti korkeampaan hintaan varsin pieni määrä.
Vuodesta 1994 lähtien ovat kaikki suomalaiset hopearahat olleet puhtaita keräilyrahoja, joiden myyntihinta on ollut merkittävästikin nimellisarvoa korkeampia, varsinkin ns. kiiltolyöntiversioiden osalta.
Ahvenanmaan itsehallinnon juhlahopearaha vuodelta 1991 kiiltolyönti eli ns. Proof-laatua. Rahaa valmistettiin normaalilaatuisena 99 300 kappaletta ja kiiltolyöntisenä 700 kappaletta:
Yksi erityisesti hopeisissa juhlarahoissa suosittu aihe on jo vuosikymmeniä ollut olympiaurheilu. Aluksi vain isäntämaat laskivat liikkeelle olympiajuhlarahoja, mutta aikaa myöten mitä moninaisemmat maat ovat isäntämaiden lisäksi intoutuneet Olympia-aiheisten rahojen tuottamiseen.
Tonga-saarten Atlantan Olympiakisojen $10 juhlaraha vuodelta 1992. Lähde: https://www.acsearch.info/image.html?id=4480320:
Kuten kultarahojenkin tapauksessa myös hopeasta tuotetaan runsaasti erilaisia bullion-rahoja eli metallisijoitusrahoja numismaattisille ja sijoitusmarkkinoille. Myös monet hopeiset juhlarahat noudattavat bullion-rahojen standardeja, joista yleisin on yhden troy-unssin (noin 31,1034 grammaa) painoinen miltei puhtaasta hopeasta lyöty raha. Tällaisia ovat esimerkiksi Australian Kookaburrat, Kanadan Maple Leaf’it, Kiinan Pandat Meksikon Libertad’it ja USA:n Silver Eagle’t. Bullion-hopearahoja tuotetaan ympäri maailmaa ja niiden koot vaihtelevat 1/10 unssista jopa useiden kilojen painoisiin hopearahoihin.
Myös juhlarahoissa käytetään nykyisin usein bullion-standardeja painon ja pitoisuuden suhteen, minkä ilmeisesti oletetaan lisäävän ostajien kiinnostusta. Hopeasta on metallina nykyisin ylituotantoa, joten hopean myyminen sijoitusmetallina on hopeantuottajille mainio keino luoda uutta kysyntää hopealle ja pitää yllä sen hintatasoa. Ja kuinka ollakaan, juuri maat, jotka ovat merkittäviä hopean tuottajia, laskevat liikkeelle runsaasti hopearahoja.
Maailman hopean kokonaistuotanto on noin 26 000 tonnia eli noin 8,3 miljoonaa troy-unssia vuodessa.
Suurimpia hopean viejiä ovat:
- Meksiko 5 400 tonnia/vuosi
- Kiina 4 000 tonnia/vuosi
- Peru 3 500 tonnia/vuosi
- Venäjä 1 700 tonnia/vuosi
- Australia 1 700 tonnia/vuosi
- Bolivia 1 200 tonnia/vuosi
- Chile 1 200 tonnia/vuosi
- Puola 1 150 tonnia/vuosi
- USA 1 090 tonnia/vuosi
- Kanada 720 tonnia/vuosi.
Kuriositeettina voisi mainita, että esimerkiksi USA viime vuosina tuottanut noin 30–40 miljoonaa hopeista Silver eagle -bullionrahaa vuodessa, mikä tarkoittaa yli 1 000 tonnin hopeamäärää, mikä vastaakin maan hopean tuotantomääriä.
Hopeisten juhlarahojen liikkeellelasku sai aivan uusia ulottuvuuksia 2000-luvun loppua kohden ja tällä vuosituhannella ovat lukuisat maat suorastaan suoltaneet numismaattisille markkinoille mitä ihmeellisimpiä hopeajuhlarahoja toinen toistaan oudoimman muotoisina ja värisinä. Monet valtiot – niin suuret mahtimaat kuin pienen pienet saarivaltiot ovat tehneet keräilyhopearahatuotannosta suoranaisen teollisuudenalan ja elinkeinon, joka on johtanut ankaraan ylitarjontaan. Näistä ”aikuisten kiiltokuvista” on tullut teollisuutta, josta varsinainen numismatiikka alkaa jo olla kaukana. Saksassa on valmistettu Norsunluurannikon nimissä 1 750 unssin (noin 54 kiloa) hopearaha.
Maailman tällä hetkellä suurin hopearaha. Lähde: https://www.apmex.com/product/94268/2016-ivory-coast-1-750-oz-silver-elephant-coin:
Paino: 1 750 troy oz = 54,425 kg 999/1000 hopeaa. Halkaisija: 65 mm. Lyöntivuosi: 2016; nimellisarvo 1 000 000 CFA-frangia. Valmistusmäärä: 15 numeroitua antiikkipatinoitua kappaletta, valmistetaan tilauksesta. Valmistaja: Leipziger Edelmetallverarbeitung GmbH. Myyntihinta: 103 000 €, sis. 19% ALV. Hopea-arvo: noin 25 000 €.
Nauru-saarten 10 dollarin hopeinen ”juhlaraha” vuodelta 2002. Liikkeellelaskumaansa perusteella tätä ”rahaa” voi hyvinkin kutsua naurettavaksi. Euromaa Suomi ei ole kuvaan päässyt. Lähde: https://www.fleur-de-coin.com/images/articles/nau10dollars.jpg:
Tämän vuoksi onkin suurin osa maailman viimeisten vuosikymmenten aikana liikkeelle lasketuista hopeisista ja myöskin kultaisista tai muista jalometalleista lyödyistä keräilyrahoista – huolimatta joskus hyvinkin alhaisista lyöntimääristään – vain sisältämänsä jalometallin arvoisia.
