Monilla kultakolikoilla (ja hopeakolikoilla) on niin sanottua numismaattista arvoa eli keräilyarvoa. Erittäin harvinaisista ja hyvälaatuisista kultakolikoista maksetaan jopa yli 1 000 €/g. Välitän numismaattisia kultakolikoita suomalaisille ja ulkomaisille keräilijöille.
Suomalaiset ja Suomessa käytetyt kultarahat
Suomessa, joka itse asiassa on Euroopan suurin kullantuottaja (pois lukien Venäjä), valmistettiin kultaisia juhlarahoja vuosina 1992–2022 vain noin 250 000 kpl. Vaikka määrä on pieni, niin on myös näiden kolikoiden kysyntä, ja koska rahojen arvo perustuu niiden sisältämän kullan arvoon eivät ne ole kovinkaan kalliita. Näillä kultarahoilla ei pääsääntöisesti mitään varsinaista keräilyarvoa, vaan ne on nähtävä lähinnä kultasijoitusinstrumentteina.
Hintaan vaikuttaa hyvin paljon kolikon laatu. Alla olevat hinnat ovat keskivertohintoja. Esimerkiksi erittäin hyväkuntoisesta 20 markan kultarahasta vuodelta 1912 rahapajan johtajan merkillä L maksetaan 10 000 – 11 000 € ja normaalikuntoisesta noin 7 000 – 9 000 €.
Alla on lueteltu Suomessa yleisesti esiintyviä numismaattisia kultakolikoita ja niiden hintataso. Näille kolikoille meillä on ostajia valmiina ja kaupat voidaan tehdä heti.
Alla olevat hinnat ovat esimerkkihintoja normaali- ja hyväkuntoisille numismaattisille kolikoille. Myös huonokuntoisilla ja/tai vikaantuneilla kultarahoilla on arvoa, kannattaa kysyä!
Kultarahojen kunnon ja arvon arvioinnissa käytämme numismatiikan huippuammattilaisia.
| Maa | Nimellisarvo | Vuosi | Paino | Maksamme |
| Suomi |  | |||
| 10 Markkaa | 1878 – 1913 | (3,22 g) | 250 € – 300 € | |
| 10 markkaa | 1905 | harvinainen | 2 500 € – 3 000 € | |
| 20 Markkaa | 1878 – 1913 | (6,45 g) | 500 € – 600 € | |
| 20 markkaa | 1880 | harvinainen | 600 € – 900 € | |
| 20 markkaa | 1912 L | erittäin harvinainen | Kysy hintaa | |
| 100 markkaa | 1926 | (4,21g) | 600-1000€ | |
| 200 markkaa | 1926 | (8,42g) | 700-1200€ | |
| 1 markka | 2001 | (8,64 g) | 450 € – 500 € | |
| 10 markkaa | 1995 ja 1999 | Au/Ag | Kysy tarjous | |
| 1000 Markkaa | 1992 | (9,00 g) | 550 € – 650 € | |
| 1000 Markkaa | 1997 ja 1999 | (8,64 g) | 550 € – 650 € | |
| 2000 Markkaa | 1995 | (16,97 g) | 1100 € – 1300 € | |
| 50 euroa | 2003 – 2012 | Au/Ag | 350 € – 430 € | |
| 100 Euroa | 2002 ja 2004 | (8,64 g) | 550 € – 650 € | |
| 100 Euroa | 2007 ja 2008 | (8,48 g) | 550 € – 650 € | |
| 100 Euroa | 2009 | (6,78 g) | 450 € – 550 € | |
| 100 Euroa | 2010 – 2016 | (5,65 g) | 380 € – 430 € | |
| 100 euroa | 2017 – 2025 | (5,65 g) | 380 € – 430 € | |
| Venäjä |  | |||
| 5 Ruplaa (1892 on harvinainen) | 1886 – 1894 | (6,45 g) | 400 € – 700 € | |
| 5 Ruplaa | 1898 – 1911 | (4,30 g) | 250 € – 1 500 € | |
| 7,50 Ruplaa | 1897 | (6,45 g) | 350 € – 500 € | |
| 10 Ruplaa (1891 – 1894 harvinaisia) | 1886 – 1894 | (12,90 g) | 700 € – 2 500 € | |
| 10 Ruplaa (1909 – 1911 harvinaisia) | 1898 – 1911 | (8,60 g) | 500 € – 1 500 € | |
| 15 Ruplaa | 1897 | (12,90 g) | 700 € – 1000 € | |
| Ruotsi |  | |||
| 5 kronor | 1881 – 1920 | (2,24 g) | 130 € – 170 € | |
| 10 kronor | 1873 – 1901 | (4,48 g) | 250 € – 350 € | |
| 20 kronor | 1873 – 1925 | (8,96 g) | 500 € – 700 € | |
| 1 000 kronor | 1988 – 1998 | (5,80 g) | 350 € – 420 € | |
| 2 000 kronor | 2000 | (13,0 g) | 850 € – 1000 € | |
| 2 000 kronor | 2001 – 2008 | (12,0 g) | 800 € – 1000 € | |
| 4 000 kronor | 2010 | (12,0 g) | 800 € – 1000 € |
ÄLÄ KOSKAAN OTA RAHOJA POIS NIIDEN SUOJAKAPSELEISTA, pienetkin käsittelyn ja erityisesti puhdistamisen jäljet alentavat rahojen arvoa!
Kultaraha maailmanvaluuttana – solidukset, dukaatit, sovereignit ja kultadollarit
Kulta on toiminut maksuvälineenä jo pronssikaudesta (noin 3000 vuotta eaa.) asti. Ensimmäinen varsinainen kultaraha eli kultakolikko otettiin käyttöön noin 550 eaa. Lyydiassa (nykyinen läntinen Turkki).
Tätä rahaa pidetään maailman ensimmäisenä vasrsinaisena kultarahana.
Paino 10,76 grammaa, halkaisija noin 16 mm, tunnetaan 11 kappaletta. Myyty vuonna 2015 noin 130 000 € hintaan.
Nykyisen historiatiedon mukaan kuningas Kroisos oli ensimmäinen hallitsija, joka lyötätti kultarahoja ja hopearahoja. Kultaraha on tavallaan standardisoitu kultapala. Samanarvoiset kultarahat olivat samanpainoisia ja niillä oli sama nimellisarvo. Kultaraha valmistettiin lyömällä vasaralla vastakkain kahta leimasinta, joiden välissä oli yleensä pyöreä, tietyn painoinen kultainen metallipala. Kultaraha on rahaksi leimattu kultapala. Lyöntileiman tarkoitus oli kertoa kultarahan arvo ja alkuperä. Yleensä kultarahan kuvapuolella oli hallitsijan kuva ja ns. arvopuolella jokin teksti, esimerkiksi ”Neos kuningas jumalten armosta”.
Nykyään kultarahat valmistetaan sijoituskohteiksi (ns. bullion-raha) tai juhlarahoiksi (valtiollisen rahapajan lyömän kultakolikot). Aikaisemmin, esimerkiksi ennen ensimmäistä maailmansotaa, oli ainakin Euroopassa toimiva kultakanta ja kultarahat olivat hyvin pitkälti käyttörahoja, joita käytettiin maksuvälineinä mutta myös sijoituskohteena. Nykypäivänä kultaraha ei käy maksuvälineenä tavallisessa kaupankäynnissä.
Historiaa
Kultaisia juhlarahoja valmistavat lähes kaikki maailman maat, ensisijaisesti kotimaan tarpeisiin mutta myös keräilijöille ympäri maailman. Joillekin pienille maille, kuten Mansaari, Cookinsaaret, Fidži ja Vatikaani, kultaiset juhlarahat ovat merkittävä tulolähde ja valtaosa niistä myydään kansainvälisillä markkinoilla.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kultarahojen lyöntimäärät romahtivat. Esimerkiksi Saksassa valmistettiin vuosina 1900–1914 yli 80 miljoonaa kultakolikkoa mutta vuosina 1918–2000 vain joitakin tuhansia. Kultakolikoiden valmistus virkosi Saksassa uudelleen vasta vuonna 2001, kun ennen euron tuloa lyötiin viimeinen kultamarkka juhlaraha. Näitä kultarahoja tehtiin miljoona kappaletta. Saksassa euro kultakolikoita on valmistettu vuosina 2002–2015 yhteensä vain noin 5,8 miljoona kappaletta. Itävallassa, joka taloudeltaan on paljon pienempi kuin Saksa, valmistettiin vuosina 2001–2015 yhteensä noin 9,5 miljoonaa kultarahaa. Näistä valtaosa on ns. bullion-kultarahoja.
Bullion kultarahat
Bullion-kultarahojen arvo perustuu yksinoman rahan kultapainoon ja kultapitoisuus on yleensä 999 tai 999,9 promillea. Bullion-kultarahojen paino määritellään melkein poikkeuksetta troy-unsseissa (noin 31,1 g). Erittäin suosittu sijoitukseen tarkoitettu kultakolikko on yhden unssin bullion-kultaraha. Tunnettuja bullion-kultakolikoita ovat Etelä-Afrikan Krugerrand, Australian Kangaroo, Kookaburra, Koala ja Lunar year, Kanadan Maple leaf, Itävallan Wiener Philharmoniker, Kiinan Panda ja Lunar, sekä USA:n Gold Eagle ja Buffalo. Vuosien saatossa joidenkin bullion-kultarahojen arvo on noussut yli kullan hinnan, kun lyöntimäärä on ollut pieni. Jostakin syystä sellaiset merkittävät maat kuten Saksa, Ranska, Italia, Espanja, Sveitsi, Japani, Venäjä ja Intia eivät valmista bullion-kultarahoja. Merkillistä on, että Intiassa, jossa yksityishenkilöt omistavat kultaa enemmän kuin missään muussa maassa, ei valmisteta ollenkaan kultakolikoita.
Solidukset
Hopea oli hyvän saatavuutensa vuoksi rahajärjestelmien perusta aina 1800-luvun puoliväliin saakka. Kultarahoilla oli tästä huolimatta hyvin merkittävä rooli kansainvälisessä kaupankäynnissä. Syy oli hyvin käytännöllinen: sama rahasumma, joka painoi kultarahoina yhden kilon, olisi painanut hopearahoina 15–16 kiloa. Jalometallirahat olivat ainoita arvon mittoja (seteleitä ei tuolloin käytetty), joten kansainvälisessä kaupassa oli kuljetettava suuriakin maksuja fyysisessä metallimuodossa, mikä johti kultarahojen käyttöön.
nsimmäinen laajalle levinnyt ja suuren sekä pitkäaikaisen hyväksynnän saanut kultaraha oli aluksi Rooman solidus mutta myöhemmin lähinnä Bysantin eli käytännössä Konstantinopolin solidus. Tämän kultarahan otti käyttöön Rooman keisari Diocletianus vuonna 301, ja keisari Constantinus I vakiinnutti vuonna 309 sen painon 1/72 Rooman naulaksi (libra) kultaa, eli solidus-kultarahan standardipaino oli 4,54 grammaa erittäin puhdasta kultaa.
Keisari Constantinus I:n (hallitsi 306–337) solidus. Kultarahan paino 4,55 g.
Hyperpyronit
Länsi-Rooman vajottua kaaokseen soliduksista tuli Itä-Roomassa eli Bysantissa suosittuja kultarahoja. Niitä tuotettiin vuoteen 1092 asti, jolloin keisari Alexius I korvasi sen liki samanpainoisella hyperpyron-kultarahalla. Hyperpyron = tulen yläpuolella = hyvin puhtaaksi prosessoitua kultaa. Kuppimaiset (scyphat) hyperpyron-kultarahat saivat Bysantista johdetun kutsumanimen bezant ja ne olivat käytössä 1300-luvulle asti. Tätä kultarahaa kuvaava sana bezant on mm. heraldiikassa vielä tänäkin päivänä synonyymi kultarahalle.
Keisari Alexius I:n (hallitsi 1081–1118) hyperpyron. Kultarahan paino 4,39 g. Huomaa rahan kuppimaisuus:
Dinarit
Itämainen vastine Bysantin solidukselle oli kultaraha dinar, jonka kalifi Abd al-Malik ibn Marwan otti käyttöön islamilaisessa maailmassa vuonna AH 77 eli noin vuonna 696. Kultaraha dinarin painoksi määriteltiin 1 mithqal, joka on noin 4,25 grammaa. Sana dinar juontaa juurensa latinan termiin denarius aureus, joka tarkoittaa kultarahaa. Dinar-kultarahat olivat käytössä islamilaisissa maissa ja Euroopassa keskiajalle asti. Erityisesti viikinkien idän kauppasuhteiden ja ryöstöretkien myötä näitä kultarahoja kiersi myös Skandinaviassa. Dinar-kultarahojen ongelmaksi muodostui hyvin vaihteleva paino ja ajoittain hyvinki heikko kultapitoisuus.
Kalifi Abd al-Maik ibn Marwan:in (hallitsi 685–705) dinar. Kultarahan paino 4,25 g.
Dukaatit
Keskiajalla Euroopan talousmahdiksi nousi kauppasuhteittensa vuoksi monia Italian kaupunkivaltioita, kuten Firenze ja Genova. Vuonna 1252 nämä laskivat liikkeelle floriineiksi kutsumiaan kultarahoja. Venetsia käytti alun perin kauppavaluuttana Bysantin hyperpyron-kultarahoja, mutta Bysantin keisari Michael VIII Palaiologos’in jatkuvasti heikentäessä näiden kultarahojen kultapitoisuutta vastasi Venetsian Suuri Neuvosto laskemalla liikkeelle omia puhtaita kultarahoja, dukaatteja vuodesta 1284 alkaen.
Dukaatit olivat lähellä floriinien painostandardia, mutta Venetsian kultarahat olivat Firenzen tai Genovan kultarahoja hieman painavampia johtuen eroista kaupunkien vaaitusjärjestelmissä. Venetsian kultaraha dukaatti sisälsi 3,545 grammaa 99,47% kultaa, joka oli suurin kullan puhtaus, mihin keskiajan metallurgia pystyi. Sana ducat on peräisin keskiajan latinan sanasta ducalis, joka tarkoitti herttuan (duke) tai herttuakunnan rahaa. Venetsian hallitsijan titteli oli Doge, eli ducat tarkoitti siis Venetsiassa Dogen rahaa. Myös hopeisia ducat-rahoja on tehty, mutta sana ducat (dukaatti) vakiintui tarkoittamaan 3,5 gramman hienopainoista kultarahaa.
Doge Pietro Gradonigo:n (hallitsi 1289–1311) Ducat. Kultarahan paino 3,57 g.
Venetsia tuotti näitä dukaatteja 1700-luvun loppuun asti, ja 1600-luvulle tultaessa lähes jokainen Euroopan valtio lyötätti omin tunnuksin dukaattejaan, jotka noudattivat Venetsian dukaattien painostandardia. Myös Ruotsi, jonka osa Suomi oli vuoteen 1809 asti, lyötätti ducat-kultarahoja vuodesta 1654 vuoteen 1868. Kuitenkin jo kuningas Juhana III (1568–1592) lyötätti lähinnä edustustarkoituksessa suuria 1 ja 2 portugalös’in kultarahoja, jotka vastasivat 10 ja 20 dukaattia. 1800-luvulle tultaessa oli kansainvälisen kauppadukaatti-kultarahan painoksi vakiintunut 3,4909 grammaa ja kultapitoisuudeksi 986 tai 1000 promillea. Dukaatti-kultarahoja laskettiin liikkeelle ainakin ½, 1, 2 ja 4 dukaatin arvoisina. Myös 10, 20, 25 ja jopa 100 dukaatin suuria kultarahoja lyötiin juhlaraha- ja edustustarkoituksiin. Yhden dukaatin kultarahat ovat kuitenkin tavallisimpia.
Sovereignit
Kun Englanti oli kehittynyt maailmanvallaksi ja sitonut ensimmäisenä merkittävänä talousmahtina valuuttansa kultakantaan vuonna 1816, laskettiin liikkeelle vuodesta 1817 lähtien kultarahoja, joista tuli maailman kauppastandardi noin sadaksi vuodeksi. Tämä kultaraha oli Britannian sovereign, joka määriteltiin vuoden 1816 rahalaissa 160/623 osaksi troy-unssia (7,988 g) 22 karaatin kultaa eli 1 sovereign-kultaraha sisältää 7,322 g kultaa.
Englanti, Yrjö III sovereign 1819. Kultarahan paino 7,988 g.
Britannia tuotti sovereingn-kultarahoja vuosina 1817–1917 ja lisäksi vuonna 1925. Sijoitusrahoiksi on sovereign-kultarahoja valmistettu vuodesta 1957 lähtien. Sovereign-kultarahoja on aiemmin lyöty Englannin lisäksi Australiassa, Etelä-Afrikassa, Intiassa ja Kanadassa. Kultarahoja laskettiin liikkeelle ½, 1, 2 ja 5 sovereignin arvoisina, joista 1 sovereignin rahat olivat yleisimpiä.
USA:n kultarahat
Suurimittaisen teollistumisen sekä Kalifornian ja Alaskan valtavien kultalöydösten myötä USA vaurastui voimakkaasti. Kultarahojen lyönti oli niin suurta, että USA:n kultarahoista tuli maailmanvaluuttaa Britannian sovereignin rinnalle. Kultarahoja oli USA:ssa lyöty jo vuodesta 1795, mutta suurimittainen kultarahojen tuotanto alkoi vasta 1840-luvulla. 1800-luvun lopulle tultaessa olivat USA:n kultarahat kierrossa ympäri koko maailman, ja Suomeenkin niitä tuli ”Ameriikankävijöiden” ja merikapteenien mukana. USA:lla oli käytössään vuodesta 1879 de facto -kultakanta, joka kuitenkin virallistettiin de jure vasta 1897. Kultadollari oli määritelty siten, että yksi troy-unssi kultaa vastasi 20,74 kultadollaria. Yhden dollarin kultaraha sisälsi siten melko tarkkaan 1,50 grammaa puhdasta kultaa. $1, $2½ (quarter eagle), $5 (half eagle), $10 (eagle) ja $20 (double eagle) kultarahoja laskettiin liikenteeseen, mutta suhteellisesti eniten tehtiin suuria 20 dollarin kultarahoja.
USA $20 1854 Philadelphia. Kultarahan paino 33,436 g.
Kun muualla maailmassa luovuttiin kultakannoista 1930-luvun alussa, sinnitteli USA kultakannassa vuoteen 1934 asti, jolloin USA kansallisti kultarahat. Uuden lain mukaan USA:n kansalaiset eivät saaneet omistaa kultarahoja tai kultapohjaisia maksuinstrumentteja, vaan ne piti vaihtaa paperidollareihin tai tallettaa pankkitilille; vain numismaattisesti merkittävät kultarahat olivat poikkeus. Tämä kultarahojen omistamiskielto kumottiin vasta 31.1.1973. Maailman rahaliikenteessä kultarahat siis menettivät merkittävän maksuvälinestatuksensa 1930-luvun alkupuolella ja sen jälkeen ovat kultarahat olleet joko numismaattisia keräilykohteita tai kultasijoitusinstrumentteja – tai molempia.
Yksi kiinnostava yksityiskohta liittyen Suomen ja USA:n kultarahoihin on se, että vuoden 1891 20 markan kultarahaa valmistettiin yksistään siksi, että Suomen Pankkiin oli kertynyt Ivalon kultamailta ja ns. kapteenikultana niin paljon kultaa, että se päätettiin lyödä 20 markan kultarahoiksi. Kapteenikulta koostui niistä kultarahoista, joita Suomeen kulkeutui merikapteenien mukana heidän palatessaan maailmanmatkoiltaan Suomeen. Käytännössä kapteenikulta oli USA:n kultarahoja ja jonkin verran Britannian sovereign-kultarahoja. Koko kultaerästä oli kuitenkin yli puolet Ivalon kultaa, joten 20 markan kultarahaa vuodelta 1891 voi hyvällä syyllä sanoa Suomen ensimmäiseksi Lapin kullasta lyödyksi kultarahaksi.
Suomi 20 markkaa 1891. Kultarahan paino 6,45 g:
Kultakolikko.fi
Kultarahojen historia on kiehtova aihe. Kultakolikko.fi on keräilijöiden ja numismaatikoiden ylläpitämä sivusto. Ostamme kultarahoja ilman välikäsiä.