Jorma J. Imppola
Jo 1000-luvulla oli painoyksikkö mark eli markka käytössä nykyisen Saksan alueella jalometallien (kulta ja erityisesti hopea) painoyksikkönä. Tuolloinen mark vastasi noin kahdeksaa unssia tai puolta paunaa (alun perin tämä vastasi 120 hopeapenninkiä) ja esimerkiksi Kölnin markka oli noin 234 grammaa. Markka esiintyi vain kirjanpito- ja laskutusyksikkönä, kukaan ei tehnyt 234 grammaa hienohopeaa sisältäviä hopearahoja tai edes sen jako-osia. Suuria määriä hopeapenninkejä saatettiin kuitenkin sulattaa isoksi hopeamöhkäleeksi, johon sitten leimattiin sen paino ja hopeapitoisuus. Näitä möhkäleitä ei voi kutsua rahoiksi, vaan ne olivat leimattuja metalliharkkoja.
Penningin arvo heikkeni keskiajalla rajusti, joten tarve suuremmille rahoille kasvoi.
Paino 0,3 g, halkaisija 15 mm. Arvo noin 20 €.
Keskiajan Ranskassa oli käytössä “poids de marc” niminen laskuyksikkö, joka sekin vastasi puolta paunaa eli 8 unssia. Myös keskiajan Englannilla oli oma mark -niminen laskuyksikkönsä, joka vastasi 2/3 paunaa eli 160 pennyä. Aivan kuten 12 troy-unssin pound (pauna) antoi ajan oloon nimensä rahayksikölle, tuli painoyksiköstä markka ajan oloon nimi rahayksikölle. Koko Eurooppa valmisti ja käytti 1400-luvulle asti hyvin pieniä lopulta reilusti alle gramman painaneita denareita/penninkejä. Vasta 1400-luvun loppupuolella tehdyt merkittävät hopealöydöt sekä parantunut kaivostekninen osaaminen ja Amerikan löytö/ryöstöretkien jalometallisaaliit loivat tarpeen ja mahdollisuudet ottaa käyttöön merkittävästi suurempia hopearahoja.
Ensimmäinen maa markka -nimisen rahayksikön käyttöön ottanut maa oli Tanska, jossa aloitettiin vuonna 1529 markka-arvoisten hopearahojen lyönti. Aluksi rahoissa ei ollut arvomerkintää, mutta vuodesta 1559 alkaen rahoihin merkittiin arvomerkintä marck danske.
Alun perin Tanskan markka perustui Lyypekin markkaan, joka oli hansakaupunkien Lyypekki, Hampuri, Wismar, Lüneburg, Rostock, Stralsund ja Anklam vuonna 1502 rahasäännöksellään luoma ”yhteisraha”, joka vastasi 192 pfennigiä.
Kuten kahden edellisen kuvan rahojen painoista huomaamme, oli Tanskan markka tullessaan rahakäyttöön huomattavasti heikentynyt Lyypekin vastaavasta.
Myös Ruotsissa otettiin vuonna 1536 käyttöön mark -niminen rahayksikkö, joka vastasi 8 äyriä. Ttämä rahayksikkö pysyi käytössä toki kooltaan ja koostumukseltaan vaihdellen 1700-luvun loppupuolelle asti; käyttörahana eri nimellisarvoina vuoteen 1755 ja largesse-juhlarahoina (2 mark) vuoteen 1772 asti.
arvokkaampi, mutta kuitenkin vain reilut puolet Lyypekin markasta. Kuvan poikkeuksellisen hyväkuntoisen rahan arvo on noin 7 000 €.
Koska Suomi oli tuolloin osa Ruotsin valtakuntaa, oli markka siis Suomessakin käytössä ollut rahayksikkö. Suomen kannalta kuitenkin merkittävimmät tämän ajan markat ovat Kustaa Vaasan Turussa lyötättämät puolen ja yhden markan hopearahat. Kaikki Turussa lyödyt rahat ovat nykyisin sekä haluttuja että kalliita keräilykohteita.
joka on siis ensimmäinen Suomessa lyöty yhden markan raha, arvo on nykyisin noin 6 000 – 8 000 €.
Erityisesti Saksan alueen valtioissa oli käytössä 1400-luvun loppupuolelta lähtien yhtenä rahayksikkönä markkoja, sen osia ja monikertoja. Mitään yhteistä standardia markan painosta ja pitoisuudesta ei ollut. Markka ei myöskään itsessään ollut juuri minkään maan päärahayksikkö, vaan yleensä hopeataaleria merkittävästi pienempi rahayksikkö, jonka arvo yleensä määriteltiin skillinkeinä, penninkeinä, tai kuten Ruotsissa, äyreinä.
Ensimmäinen maa, joka nimesi päärahayksikkönsä markaksi oli Suomi, joka Venäjän suuriruhtinaskuntana sai oman rahansa markan 4. huhtikuuta 1860 keisarin antamalla ”Keisarillisen Majesteetin Armollinen Ilmoitus muutetusta raha-yksiköstä Suomen Suuriruhtinanmaalle”. Aluksi sataan penniin jakautuva Suomen markka oli sidottu Venäjän hopearuplaan suhteella 1 hopearupla = 4 markkaa. Aluksi Suomessa laskettiin liikkeelle vain seteleitä; 1 ja 3 markan setelit mallia 1860 ja 12, 20, 40 ja 100 markan setelit mallia 1862. Oudot nimellisarvot selittyvät markan ruplasuhteella (12 mk = 3 rbl, 20 mk = 5 rbl, 40 mk = 10 rbl ja 100 mk = 25 rbl), koska seteleiden haluttiin olevan yhtenevät Venäjän setelistön kanssa. Metallirahan tuotanto ja liikkeellelasku alkoi vasta vuonna 1864 1 pennin kuparirahalla ja 50 pennin sekä 1 markan hopearahoilla. Suomen markka tuli omaksi hopeakantaiseksi rahayksikökseen vuonna 1865 ja kultakantaiseksi vuonna 1877.
Saksa otti käyttöön vuonna 1871 tapahtuneen yhdistymisen yhteydessä uuden kaikki entiset osavaltioiden ja vapaakaupunkien rahayksiköt korvaavan rahayksikön markka, joka jakaantui 100 pfennigiin. Saksalaisen tehokkaasti uudet rahat korvasivat kierrossa olleet muut rahat ja vuonna 1873 Saksan markka sidottiin virallisesti kultakantaan, vaikkakin kultarahojen lyönti olikin alkanut Preussin osavaltiossa jo vuonna 1871.
Saksan alkuperäinen markka koki kovia ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä hyperinflaatiossa, jossa sen arvo ehti romahtaa yhteen biljoonasosaan (1/1 000 000 000 000) ennen stabiloitumistaan. Uusi Reichsmark, joka siis vastasi yhtä biljoonaa inflaatiomarkkaa, koki sekin kovia toisen maailmansodan aikana ja se korvautui vuonna 1948 Länsi-Saksan kivikovaksi osoittautuneella Deutsche Mark:illa (DM) ja DDR:n markalla, joka katosi DDR:n myötä vuonna 1990. DM jatkoi vahvana, kunnes käteis-DM korvautui eurolla vuonna 2002.
Ensimmäisen maailmansodan melskeiden aikana syntyi markka -nimisiä rahayksiköitä sekä Puolaan että Saksan miehittämään Liettuaan ja Eestiin. Puolan markka koki sodan jälkeen ravakan inflaation ja se korvattiin vuonna 1924 uudelleen käyttöön otetulla periaatteessa kultakantaisella zlotylla, joka vastasi 1 800 000 vanhaa Puolan markkaa.
Myös Liettuan alueella kiertäneet (Ost)mark-arvoiset (Liettuassa käytettiin myös nimitystä auksinas) setelirahat poistuivat käytöstä ja ne korvattiin 2. lokakuuta 1922 uudella omalla litas (monikko litu) rahayksiköllä. Liettuassa ehdittiin myös laskemaan liikkeelle Lietuvos Ukio Bankas -pankin omia seteleitä, joista tunnetaan ainakin 50, 500 ja 1 000 ost markiu:n nimellisarvot. Nämä kaikki ovat erittäin harvinaisia.
Myös Eestin valtio aloitti vuonna 1918 mark -nimisellä rahayksiköllä, joka sekin aluksi vastasi saksalaismiehittäjän (Ost)markkaa. Eestin markka vaihdettiin krooniksi vuonna 1928 vaihtosuhteella 100 mark = 1 krooni.
Tämän Eestin harvinaisimman ja kalleimman setelin arvo on noin 9 000 €.
Ainoa maa, jolla on nykyisin käytössä rahayksikkönä markka, on Bosnia Herzegovina, joka korvasi vuonna 1994 epävakaan valuuttansa dinarin (sekä maassa kiertäneet naapurimaiden valuutat) Saksan D-markkaan sidotulla konvertibilna markalla (vaihdettava markka). D-markan korvauduttua eurolla Saksan liittyessä euroon jatkoi Bosnia-Herzegovina omalla konvertibilna markallaan, joka on nykyisin DM:n sijasta sidottu euroon kiinteällä suhteella 1 BAM = 0,511292 EUR.
