Jorma J. Imppola
Rooman tasavallan lopun ajalta löytyy rahaerikoisuus, joita on tullut takavuosina varsin runsaasti markkinoille. Kyseessä on kultainen staatteri, joka on lyöty Traakian kuningas Kosonin (syntymäaika tuntematon, kuollut 29 eKr.) nimissä yhteistyössä Marcus Junius Brutuksen (kuuluisa Julius Caesarin murhasta) kanssa oletettavasti vuonna 43 – 42 eKr.
Teorioiden mukaan Kosonin staatterit lyötätti joko Brutus itse tai kuningas Kosonin hallitsema Traakian dynastia, joka oli liittoutunut Brutuksen kanssa sisällissodassa Marcus Antoniusta ja Gaius Octaviusta (myöhemmin keisari Augustus) vastaan.
Koson, jonka nimi on tämän rahan etusivulla, tunnetaan Traakian kuninkaana. Max von Bahrfeldt puhuu daakkikuningas Kosonista (Berliner Münzblätter 1912). Koson on mainittu myös skyyttien yhteydessä. Daakia on alue, joka vastaa tämän päivän Transsilvaniaa Romaniassa. Rahapajana on ilmeisesti toiminut Hypanis-joen suulla lähellä nykyistä Ukrainan Mykolaevin kaupunkia sijainut Olbia.
Näitä rahoja on tullut markkinoille aarteesta, jonka on arveltu olleen yksi kassa-arkuista, joita Brutus käytti legiooniensa palkkojen maksuun. Rooman kenraalit kuljettivat mukanaan massiivisia määriä kolikoita, koska legioonalaiset odottivat saavansa palkkansa välittömästi taistelun jälkeen. Kassa-arkut täynnä kulta- ja hopearahoja haudattiin maahan ennen taistelua, etteivät ne joutuisi vihollisen haltuun häviön tapauksessa. Taistelun jälkeen arkut kaivettiin ylös ja sotilaat saivat palkkansa, mutta koska Brutuksen armeija tuhottiin, jäivät rahat maan alle niille sijoilleen liki 2 000 vuodeksi. Tämän vuoksi ovat nämä rahat säilyneet niin hyvässä kunnossa. Historialliset Rooman kultarahat ovat keräilymarkkinoilla hyvin harvinaisia, etenkin loistokuntoisina. Useimmat tämän tason rahat ovatkin museoiden Rooman antiikin kokoelmissa. Koska rahat ovat niin hyväkuntoisia, on todennäköistä että ne on lyöty korkeintaan joitain kuukausia ennen hautaamistaan lokakuussa 42 eKr.
Brutus hävisi sotansa Octaviusta vastaan, joten voisi olettaa, että taistelusta selvinneet Brutuksen sotilaat huomasivat olevansa ikävässä tilanteessa, jos heidät tunnistettiin entisiksi Brutuksen sotilaiksi. Näin ollen Kosonin staattereiden omistaminen voisi osoittaa henkilön yhdeksi noista eloonjääneistä, joten on hyvinkin mahdollista, että maasta löydetyt Kosonin staatterit mitä todennäköisimmin sulatettiin eikä niitä juurikaan päätynyt kiertoon sellaisinaan. Tämän vuoksi näitä rahoja ei tunneta kuluneina kappaleina, vaan kaikki ovat ehkä osin kuluneilla meisteillä lyötyjä, mutta kuitenkin lyöntivereksiä.
Rahoista on tunnistettu 4 tai 5 erilaista etu- ja takapuolta. Tämä antaa olettaa, ettei painos kaiken kaikkiaan olisi ollut kovinkaan suuri. Eräs karkea arvio rahan lyöntimäärästä on noin 100 000 – 200 000 kappaleen suuruusluokkaa, joka toki oli valtava omaisuus tuohon aikaan. Brutuksen häviämän taistelun jälkeiset olosuhteet myös selittävät sen, miksi rahaa on säilynyt näihin päiviin asti niinkin poikkeuksellisen paljon. Groteski totuus tämän rahan osalta on se, että mitä useampi Brutuksen sotilas kuoli taistelussa, sitä enemmän rahoja jäi säilöön maan alle odottamaan löytämistään 2 000 vuotta myöhemmin.
Rahan etupuolella on roomalainen konsuli kahden liktorin eli henkivartijan välissä. Tästä rahasta on kaksi perusvarianttia, joko Brutuksen monogrammilla BR rahan etupuolen vasemmassa kentässä tai ilman. Alhaalla teksti ΚΟΣΩΝ. Takapuolella on kotka helmilinjan (valtikan) päällä vasemmalle katsoen, oikeissa kynsissä laakeriseppele. Rahan paino noin 8,4 g, halkaisija noin 20 mm. Raha on liki puhdasta kultaa eroten siten useimmista myöhemmistä Rooman kultarahoista.
Suuriarvoisin Rooman raha Augustuksen aikana oli noin 7 gramman painoinen kultaraha aureus, joka vastasi 25 noin 3 gramman painoista hopeadenaaria tai 100 pronssisestertiusta. Muitakin jako-osia oli käytössä, mutta tässä olivat tärkeimmät. Artikkelin aihe, eli Traakian staatteri, oli siis Rooman aureusta noin 20% arvokkaampi rahayksikkö vastaten siis 30 denaaria tai 120 sestertiusta.
Hieman tämän rahan tutkimushistoriaa.
Tämä rahatyyppi on tunnettu numismatikassa noin vuodesta 1520, jolloin Erasmus Rotterdamilainen yritti selvittää sen historiaa. Rahoja tekstillä ΚΟΣΩΝ löytyi useista suurista kätköistä Transsilvaniasta. Ensimmäinen erä löytyi vuonna 1543 ja se sisälsi useita tuhansia kultarahoja ja kultaesineitä. Huhuttiin, että kätkö löytyi Strei-joen alla olleesta salvatusta kammiosta. Myöhempi tutkimus kumosi tämän teorian, ja rahojen löytöpaikaksi hahmottui eräs Orăştie –vuoriston daakialaisista linnoista, luultavasti Sarmisegetusassa.
Nopeasti kävi ilmi, että tämä rahatyyppi on myöhemmän Rooman tasavallan denaareista sovellettu. Etupuoli on tehty M. Iunius Brutus vuonna 54 eKr tarquinialaisten poishäätämisen muistoksi edeltäjänsä Lucius Junius Brutuksen nimissä lyöttämää hopeadenaaria (Crawford 433/1) mukaillen.
Rahan design edustaa Brutuksen propagandaa historiallisesta taistelusta tyranniaa vastaan. Tämä Rooman tasavallan rahojen imitointi ole sattumanvaraista. Rahan taustapuoli kuvaa yhtä Brutuksen sankarillista esi-isistä (Lucius Junius Brutus, joka syöksi vallasta Rooman viimeiset kuninkaat 509 eKr ja perusti tasavallan) kahden fasces-vitsakimppua (symboli, joka kertoo haltijallaan olevan valta rangaista kansaa) kantavan liktorin (henkivartija) välissä.
Rahan taustapuolella on kuvattuna valtikan päällä seisova ja voiton seppelettä pitelevä kotka. Taustapuolen esikuvana on käytetty Q. Pomponius Rufuksen vuonna 73 eKr. lyöttämää hopeadenaaria (Crawford 398/1)
Rahan sotilaallinen historia
Artikkelin rahatyyppi lyötiin pian Caesarin kuolemaa seuranneen Brutuksen ja Cassiuksen valtakunnan itäosaan suuntautuneen paon jälkeen. Rooma joutui 15. maaliskuuta 44 eKr. tapahtuneen Julius Caesarin salamurhan jälkeen katkeraan sisällissotaan useiden tahojen taistellessa valtakunnan hallinnasta. Brutus oli Kreikassa kokoamassa suurta 17 legioonan (noin 65 000 miestä) armeijaa taistellakseen Markus Antoniuksen ja Octaviuksen (tunnettiin myöhemmin Caesar Augustuksena) Julius Caesarin salamurhan kostamiseksi perustaman ns. toisen triumviraatin yhdistyneitä armeijoita vastaan. Oletettavasti Traakian kuningas Koson (joka oli liittoutunut Brutuksen johtamien tasavaltalaislegioonien kanssa) antoi kullan, jota Brutus käytti näiden rahojen valmistukseen. Antonius ja Octavius murskasivat Brutuksen ja hänen liittolaisensa Cassiuksen armeijoineen Philippin taistelussa Kreikassa lokakuussa vuonna 42 eKr.
Philippin taistelu Makedoniassa oli viimeinen Markus Antoniuksen ja Octaviuksen (katso kuva 2) toisen triumviraatin taisteluista Brutuksen and Gaius Cassius Longinuksen (katso kuva 1) yhdistettyjä armeijoita vastaan vuonna 42 eKr. Taistelu koostui kahdesta yhteenotosta antiikin kaupunki Philippin länsipuolisella tasangolla. Ensimmäinen yhteenotto tapahtui lokakuun ensimmäisellä viikolla, jolloin Brutus kohtasi Octaviuksen samalla kun Antoniuksen joukot olivat Cassiuksen joukkoja vastaan. Aluksi Brutus painoi Octaviuksen takaisin ja tunkeutui tämän legioonien leiriin. Kuitenkin etelässä Antoniuksen joukot löivät Cassiuksen joukot, jolloin Cassius teki itsemurhan saatuaan väärää tietoa, jonka mukaan myös Brutus oli hävinnyt taistelunsa. Brutus kokosi Cassiuksen jäljelle jääneet joukot ja molemmat osapuolet määräsivät armeijansa perääntymään leireihinsä sotasaaliidensa kanssa ja taistelu oli Cassiuksen itsemurhaa lukuunottamatta ratkaisematon.
Toinen yhteenotto lokakuun 23. päivä nujersi Brutuksen joukot ja hän vuorostaan teki itsemurhan jättäen Rooman tasavallan hallinnan voittoisalle triumviraatille.
Philippin ensimmäinen taistelu
Antonius tarjoutui taistelemaan monia kertoja, mutta Brutuksen vapautusarmeijaa ei saatu jättämään puolustusasemiaan. Samalla Antonius kuitenkin yritti salaa saartaa vapautusarmeijan etelän kosteikkoalueiden kautta. Suurin ponnisteluin hänen onnistui raivata väylä läpi kosteikkoalueen pengerrysten avulla. Lopulta Cassius havaitsi kyseisen manööverin ja hän yritti vastaliikettä siirtämällä osan joukoistaan etelään kosteikkoalueelle tehden vastapadon, jonka avulla oli tarkoitus katkaista Antoniuksen oikeanpuoleisen koukkaajajoukon yhteys pääjoukkoihin. Tämä johti yleiseen taisteluun 3. lokakuuta 42 eKr.
Antonius määräsi hyökkäyksen Cassiusta vastaan kohdistettuna varustuksiin Cassiuksen leirin ja kosteikkoalueen välissä. Samanaikaisesti Brutuksen sotilaat triumviraatin armeijan provosoimana ryntäsivät Octaviuksen armeijaa vastaan odottamatta hyökkäyskäskyä (annettuna tunnussanan ”vapaus” kanssa). Tämä yllätyshyökkäys oli täydellinen menestys; Octaviuksen joukot ajettiin pakosalle kohti leiriään, jonka Marcus Valerius Messalla Corvinuksen johtamat Brutuksen joukot olivat saaneet haltuunsa. Kolme Octaviuksen legioonan standaaria oli viety, mikä soitti selvää hajaannusta. Octaviusta ei löytynyt teltastaan ja hänen sohvansa lävistettiin ja leikeltiin palasiksi. Monet antiikin historioitsijat sanoivat että häntä varoitettiin unessa varomaan tuota päivää, kuten hän myös itse kirjoitti muistelmissaan. Plinius raportoi tylysti Octaviuksen menneen kosteikkoalueelle piiloon.
Toisaalta via Egnatian toisella puolella Antonius kykeni valtaamaan Cassiuksen linnoitteet tuhoten paaluvarustukset ja täyttäen kaivannot. Tämän jälkeen hän helposti valtasi Cassiuksen leirin, jota puolusti vain kourallinen miehiä. Vaikuttaa siltä, että osa Cassiuksen miehistä oli edennyt etelään; heidän yrittäessään palata oli Antoniuksen helppo torjua heidät. Lopulta taistelu päättyi ratkaisemattomana. Cassius menetti 9 000 miestä Octaviuksen menettäessä 18 000 miestä. Taistelukenttä oli kuitenkin hyvin suuri ja tomupilvet tekivät mahdottomaksi saada selkoa taistelun todellisesta lopputuloksesta, joten kumpikaan osapuoli ei tiennyt toisensa kohtalosta. Cassius siirtyi kukkulan huipulle, mutta ei silti kyennyt näkemään, mitä tapahtui Brutuksen puolella. Uskoen tämän kokeneen murskaavan tappion hän määräsi vapauttamansa orjan surmaamaan hänet. Brutus suri Cassiuksen ruumiin luona kutsuen tätä ”viimeiseksi roomalaiseksi”. Kuitenkaan hän ei järjestänyt julkisia hautajaisia peläten niiden negatiivisia vaikutuksia armeijan moraaliin.
Eräät lähteet syyttävät Brutuksen joukkojen ahneutta tekijänä, joka mitätöi heidän selkeän voittonsa lokakuun kolmannen päivän taistelussa. Brutuksen etenevien joukkojen ennenaikainen ryöstely ja sotasaaliin haaliminen mahdollisti Octaviuksen joukkojen koota rivinsä. Octaviuksen hallitessa myöhemmin Caesarina tuli yleiseksi taisteluhuudoksi ”Vie loppuun aloitettu taistelu!”
Philippin toinen taistelu
Philippin ensimmäisen taistelun tapahtumapäivänä Brutusta tukenut tasavallan laivasto onnistui katkaisemaan triumviraatin vahvistusjoukkojen (Gnaeus Donimitius Calvinuksen johtamat kaksi legioonaa ja muita joukkoja varusteineen) etenemisen ja tuhoamaan sen. Tästä johtuen Antoniuksen ja Octaviuksen strateginen asema muuttui hyvin vakavaksi, koska jo sodan rasittamat Makedonian ja Thessalian alueet eivät kyenneet ylläpitämään heidän armeijoitaan kovinkaan pitkää aikaa Brutuksen saadessa helposti täydennyksiä meriteitse. Triumviraatin oli lähetettävä legioona etelään Achaiaan keräämään lisää täydennyksiä.
Joukkojen moraalia nosti lupaus 5 000 denaarin (200 aureusta/170 kultastaatteria) lisäpalkasta joka sotilaalle ja 25 000 denaarin (1 000 aureusta/850 kultastaatteria) lisäpalkasta joka sadanpäämiehelle. Legioonaa kohti tämä siis tarkoitti vajaata 30 miljoonaa denaaria eli aika tarkasti miljoonaa kultastaatteria – nykyrahassa kullan arvon mukaan laskettuna noin 450 miljoonaa euroa eli noin 80 000 euroa per sotilas ja 400 000 euroa per sadanpäämies. Vertailun vuoksi todettakoon, että sotilaan tavanomainen palkka oli 225 denaaria eli 9 aureusta (tai reilut 7 kultastaatteria, nykyrahassa noin 3 200 euroa) vuodessa. Kyseessä oli siis varsin reilusti palkattu sotaväki! Toki on huomioitava se tosiseikka, että palkka maksettiin vasta taistelun jälkeen voittajan elossa oleville sotilaille.
Toisella puolella oli tasavallan vapauttajien armeija kuitenkin menettänyt Cassiuksen myötä tärkeää strategista osaamista. Brutuksella oli Cassiusta vähemmän sotilaskokemusta – ja mikä pahinta, hän ei kyennyt saamaan samanlaista kunnioitusta liittolaisiltaan ja sotilailtaan, vaikka hän heti taistelun jälkeen tarjosi jokaiselle sotilaalle 1 000 denaarin (noin 33 kultastaatterin eli nykyrahassa noin 1 5 000 euron) lisälahjan. Sotaväkeä oli ensimmäisen taistelun jälkeen jäljellä yli 50 000 miestä, joten tämäkin ”pieni” lupaus oli myöskin varsin kallis lupaus – täydellisen ja pienin tappioin tapahtuvan voiton tapauksessa jopa 50 miljoonan denaarin eli yli 1,6 miljoonan kultastaatterin (nykyrahassa yli 700 miljoonan euron) arvoinen.
Seuraavina kolmena viikkona Antonius kykeni hitaasti etenemään joukkoineen etelään Brutuksen armeijasta linnoittaen kukkulan lähellä Cassiuksen entistä leiriä, jonka Brutus oli jättänyt vartioimatta.
Välttääkseen saarretuksi tulemisen oli Brutus pakotettu laajentamaan linjansa etelään via Egnatian suuntaisesti rakentamalla useita linnoitettuja asemia. Brutuksen puolustusasema oli vielä vahva hänen hallitessaan ylänköä ja turvallista tiedonvälitysyhteyttä meren kanssa. Hän kuitenkin halusi pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa välttää avointa kohtaamista odotellen meriylivoiman hiljalleen näännyttävän vihollisen. Pahaksi onneksi suurin osa hänen upseereistaan ja sotilaistaan olivat kyllästyneet viivyttelytaktiikkaan ja vaativat toista yritystä avoimella taistelulla. Luultavasti sekä Brutus että hänen upseerinsa pelkäsivät sotilaidensa loikkaavan vihollisen riveihin jos he eivät saisi pidettyä joukkoja kurissa. Plutarcuksen mukaan Brutus ei ollut saanut tietoa Dominitus Calvinuksen tappiosta Joonian merellä. Siispä joidenkin itäisten liittolaisten ja palkkasoturien jo karatessa Brutuksen riveistä vihollisen riveihin oli Brutus pakotettu hyökkäämään lokakuun 23. päivän iltapäivällä. Hänen sanotaankin lausuneen “Käyn sotaa kuin Pompeijus Suuri, en niinkään komentaen kuin komennettuna”.
Yhteenotosta tuli kahden hyvin koulutetun veteraaniarmeijan lähitaistelu. Nuolet ja keihäät jätettiin pääosin sivuun; sen sijaan sotilaat pakkautuivat tiiviisiin riveihin ja taistelivat kasvokkain miekoin ja teurastus oli hirvittävää. Lopulta Brutuksen hyökkäys torjuttiin ja hänen sotilaansa joutuivat hajaannukseen ja heidän rivinsä murtuivat. Octaviuksen sotilaiden onnistui vallata Brutuksen leirin portit ennen kuin perääntyvä armeija ehti puolustusasemiin. Siten Brutuksen armeija ei ehtinyt järjestäytyä, mikä teki triumviraatin voitosta täydellisen. Brutuksen onnistui vetäytyä läheisille kukkuloille vain noin neljän legioonallisen verran miehiä mukanaan. Nähdessään antautumisen ja vangitsemisen olevan väistämättömät hänen ystävänsä kehottivat häntä pakenemaan uudestaan, mutta Brutus sanoi yhden kuuluisimmista lauseistaan: ”Pakoon, kyllä, mutta tällä kertaa käsin, ei jaloilla.” Sanottuaan tämän hän teki itsemurhan.
Toisen Philippin taistelun kokonaistappioita ei ole raportoitu, mutta koska kyseessä oli lähitaistelu, on tappioiden täytynyt olla raskaat molemmin puolin.
Huolimatta Brutuksen tekemästä Julius Caesarin salamurhasta tuli tasavalta nopeasti tiensä päähän Rooman senaatin saatettua keisariajan alkuun julistaessaan Octaviuksen Caesar Augustukseksi.
Kosonin kultastaatterit tänään
Tänä päivänä on kyseinen kultaraha varsin helposti saatavilla. Vielä vuonna 1995 siitä joutui maksamaan Spinkin huutokaupassa USA:ssa yli 5 000 dollaria, mutta tänä päivänä on rahaa ollut saatavilla niin kotimaisista kuin ulkomaisista huutokaupoista 700 – 1 500 euron kappalehintaan. Vielä näin lopuksi pieni uutinen vuosikymmenen takaa Romaniasta:
Syyskuun 19. päivä vuonna 2009 löytyi Romanian länsiosasta Orastia -vuorelta huomattava 1,2 kilon kulta-aarre käsittäen 142 Kosonin staatteria. Mustan pörssin arvo kyseiselle aarteelle olisi ollut liki 100 000 euroa, mutta löytäjä luovutti aarteen paikalliselle poliisille Hunedoaran kaupungissa. Löytäjä sai löydöstään laillisen korvauksen ja suuren Romanian kansallisen perinnearvon omaavat 142 Kosonin kultastaatteria sijoitettiin Bukarestin historialliseen kansallismuseoon. Rahojen painot vaihtelivat 8,2 ja 8,8 gramman välillä.