Väärennetty 1 markka 1949 kuparia

Jorma J. Imppola

Kaikkein vaarallisimmat itsenäisyyden ajan rahojen väärennökset ovat vuoden 1949 kuparimarkasta eri aikoina tehtaillut väärennökset ja kopiot. Näiden 1 markan kuparirahojen väärennösten ensimmäinen tunnistustekijä on rahan paino. Aitojen 1 markan kuparirahojen 1943 – 1951 normipaino on 4,00 grammaa + 0,02g eli käytännössä 3,98 – 4,02 grammaa.

Modernit kiinalaiset kopiot ja kuparoidut rautamarkat

Maanvaivaksi asti yleiset kiinalaiset kopiot sekä eri aikoina harhautusmielessä kuparoidut rautamarkat painavat noin 3,5 – 3,6 grammaa, mikä alittaa rahan normipainoin selkeästi.

Harkittaessa 1 markan kuparirahan vuodelta 1949 ostamista on syytä paneutua todella huolella ostettavaan rahaan ja sen yksityiskohtiin. Näitä rahoja EI OLE IKINÄ AITOINA kaupan netissä tai toreilla halpaan hintaan. Kiinalaiset kopiot ovat aitoja kevyempiä painaen noin 3,65 grammaa. Toki vaihtelua voi esiintyä, eli lähellä oikeaa oleva paino yksistään ei riitä tekemään vuoden 1949 kuparimarkkaa aidoksi.

Koska aidot kuparimarkat vuodelta 1949 ovat hyvin harvinaisia, on niiden arvo helposti tuhansia euroja, joten kunnottomat rahajobbarit ovat jo vuosia myyneet kuparoituja rautamarkkoja tai erityisesti viime aikoina Kiinassa tehtailtuja rahakopioita eri foorumeilla ja kauppapaikoilla aitoina. Kuten alla olevista kuvista huomaamme, on kiinalaisen kopion yleisilme kaikin puolin aidosta poikkeava (jo ensi vilkaisusta silmään pistää leveä kulutusreuna) ja erityisesti rahapajan johtajan pieni ja kapea kirjain H poikkeaa merkittävästi aidosta, joka on iso ja tukeva.

Rautarahojen pinnoittaminen kuparilla on niin helppo toimenpide, että sitä on harrasteltu opetusmielessä koulujen kemiantunneilla, hupimielessä kotioloissa ja petosmielessä numismatiikassa jo vuosikymmeniä. Jälkikuparointi on perin helppoa todeta magneetilla, mihin kuparoitukin raha napsahtaa kiinni rautarahan lailla.

Yllä olevan kuvan raha on kuparipinnoitettu 1 markan rautaraha vuodelta 1949 tyyppiä SNY 438.2.2. Muuten aidon rahan tyyppinen, mutta hieman keveämpi (paino noin 3,6 g; pitäisi olla 4 grammaa) ja se tarttuu magneettiin. Raha on Timo Ruotsalaisen kokoelmista. Kuvat: Tero Kontiokari, kuvien muokkaus ja yhdistely Jorma Imppola.

Yllä olevan kuvan raha on kuparipinnoitettu 1 markan rautaraha vuodelta 1949 tyyppiä SNY 438.5.2. Arvopuoli on aidon tyyppinen, mutta tunnuspuoli on samaa väärää tyyppiä kuin seuraavan kuvan vanha väärennös. Rahaa voisi sanoa vanhan väärennöksen väärennökseksi. Raha on myös aitoa hieman keveämpi (3,46 g; pitäisi olla 4 grammaa) ja se tarttuu magneettiin. Raha on Timo Ruotsalaisen kokoelmista. Kuvat: Tero Kontiokari, kuvien muokkaus ja yhdistely Jorma Imppola.

Niin sanottu vanha väärennös ja sen vast’ikään löydetty variantti

Kiinalaisten kopioiden ja jälkikuparoitujen kuparirahojen lisäksi tästä rahasta tunnetaan niin sanottu vanha (ilmeisesti ihan kotimaista valmistetta oleva) rahaväärennös (alempana olevan havainnekuvan kohta 3), joka on erittäin tarkka kopio aidosta, vain yksityiskohdat tunnuspuolen leijonan hännän ja vuosiluvun toiseksi viimeisen numeron 4 keskinäisessä asemoinnissa paljastaa väärennöksen. Lisäksi vuoden 1943 kuparimarkan (havainnekuvan viimeinen kohta) vuosiluvun viimeistä numeroa erehdytään usein luulemaan numeroksi 9.

Aidon vuoden 1949 kuparimarkan koostumus on kuparia (Cu) noin 98%, sinkkiä (Zn) noin 2% sekä hiukan rautaa (Fe). Sekä vanha ilmeisesti suomalainen ja uusi kiinalainen väärennös ovat molemmat puhdasta kuparia.

Huomatkaa väärennöksen yleisen ilmiasun epätarkkuuden lisäksi väärennöksen jotenkin outo väri ja kiilto. Niin sanotun vanhan väärennöksen vuosiluvun numerot, joista erityisesti kaksi viimeistä numeroa 4 ja 9 ovat aidon rahan vastaavia pulskempia ja erityisesti viimeisen numeron 9 alakärki on aitoa erittäin paljon pyöreämpi. Lisäksi tässä vanhemmassa väärennöksessä on numeron 4 rungon vaakaviiva leijonan hännän alimman karvan tasoa selkeästi alempana. Lisäksi numeroiden 4 ja 9 aukkoja on työstetty suuremmiksi muistuttamaan paremmin aidon rahan numeroita.

Varianttia analysoitaessa siitä paljastui mitä mielenkiintoisimpia erityispiirteitä. Väärennösvariantin paino on 4,26 g, kun aidon ja ns. vanhan väärennöksen painot ovat noin 4,0 g. Tämän uuden variantin halkaisija on 21,1 mm kun sen pitäisi olla 21,0 mm, eli väärenne on hieman aitoa painavampi ja leveämpi.

Kuitenkin suurin yllätys seurasi Tero Kontiokarin tekemästä metallianalyysistä: rahan tarkka koostumus on Cu 957 o/oo, Zn 26 o/oo ja Ga 17 o/oo. Väärennösvariantin kuparin määrä on varsin lähellä vuosien 1950 ja 1951 kuparimarkkojen metalliseosten kuparin määrää, eikä sinkinkään määrä poikkea kovinkaan paljoa. Tärkein havainto on kuitenkin siis se, että tämä vanhan väärenteen uusi variantti ei ole puhdasta kauppakuparia, kuten aiemmin tunnetut vanhat väärenteet ja uudemmat kiinalaiset kopiot.

Väärennösten vuosiluvun numerot (erityisesti 4 ja 9) poikkeavat aidosta selkeästi. Huomatkaa väärennösten vuosiluvun jälkiosan numeron 4 asema leijonan häntäkarvoihin nähden ja jälkimmäisen numero 9:n pyöreä ja pulska alalenkin pää. Keskimmäisen vanhan väärennöksen numeron 49 aukkoja on työstetty suuremmiksi muistuttamaan paremmin aidon rahan numeroita.

Tutkittaessa vanhan väärennöksen reunarihlausta on sanottava, että ensinnäkin se on selkeää ja hyvää tekoa, ja huomaa selkeästi, ettei raha ole ollut normaalissa rahaliikenteessä. Verrattaessa vanhan väärennöksen reunaa yllä olevan havainnekuvan ylimpään aidon rahan reunarihlaukseen, on rihlojen jako varsin aidon kaltainen, mutta tarkkaan katsottaessa näkyy, että väärennöksen ”hampaat” ovat aitojen rahojen hampaita sirompia ja erityisesti hampaiden välit ovat väärennöksessä aitojen rahojen välejä selvästi leveämpiä. Lisäksi vanhan väärennöksen reunarihlaus on selkeästi terävämpää laatua kuin aitojen rahojen rihlaus. Alinna olevat vanhan väärennöksen uuden variantin reunarihlausesimerkit taasen osoittavat niiden laadun olevan varsin heikon. Väärennösvariantin reunarihlaus poikkeaa aitojen ja vanhojen väärennösten reunarihlauksista sekä epätasaisuudellaan että hammasjaollaan. Väärennösvariantin hampaiden väli on hyvin kapea verrattuna aitoon tai vanhaan väärennökseen.

Aidon ja väärän arvopuolet ovat yksityiskohdiltaan saman kaltaiset, mutta väärennöksen arvopuoli vaikuttaa kuitenkin lyödyn joko hieman huolimattomasti kaiverretulla väärennetyllä tai hyvin kuluneella aidolla meistillä, koska monet yksityiskohdat ovat ”pehmentyneet” tai kuluneet pois.

Väärennöksen tunnuspuolikin vaikuttaa kuitenkin lyödyn joko hieman huolimattomasti kaiverretulla väärennetyllä tai hyvin kuluneella aidolla meistillä, koska monet yksityiskohdat (esimerkiksi leijonan vasemman käpälän karvat tai ruusukkeet) ovat ”pehmentyneet” tai kuluneet pois.

Havainnekuvista käy selkeästi ilmi vanhan väärennöksen ja sen variantin selkein ero aitoon verrattuna, eli numeron 4 pulskeus erityisesti jalan alaosassa sekä jälkimmäisen numero 9:n paksu ja pyöreäpäinen alaosa. Väärennösvariantin vuosiluvun numerot 4 ja 9 ovat ”työstämättömiä” verrattuna keskellä olevan vanhan väärennöksen työstettyihin numeroihin.

Koska vanhan väärennöksen varianttien koko ja metalliseos poikkeavat toisistaan, on oletettava, että vanhoja väärennöksiä tehtiin ainakin kahdessa eri erässä. Erittäin mielenkiintoisia kysymys ovatkin, miten väärentäjät päätyivät käyttämään SNY 438.5 tyypin rautamarkan tunnuspuolen meistiä, joka poikkeaa aidon kuparimarkan tunnuspuolen meististä erityisesti vuosiluvun osalta merkittävästi? Olisiko heillä jopa ollut käytössään aito meisti? Toinen kiinnostava kysymys on, miksi variantin metalliseos on niinkin lähellä aitoa, mutta itse rahat ovat hieman liian leveitä ja ylipainoisia? Kolmas kysymys on, miksi tämän uuden väärennösvariantin reunarihlaus poikkeaa niinkin paljon vanhan väärenteen reunarihlauksesta?

Vertailtaessa väärennettyjä kuparimarkkoja aitoihin vuoden 1949 rahoihin herää kysymys, miksi erityisesti tunnuspuoli poikkeaa niinkin selkeästi aidosta vuosiluvun numeroiden 49 osalta? Ja onko olemassa aitoa 1 markan rahaa, joka olisi tunnuspuoleltaan väärennöksen kaltainen. Vastaus on, että kyllä on.

Kuten yllä olevasta kuvasta käy ilmi, on muuten identtisissä vaakunaleijonien yläosissa on kuitenkin pieni ero; kruunun etusakaran sivukiemura väärennöksessä on pieni nysä ja aidossa se on selvästi isompi ja pyöreämpi. Onko tämä väärennöksen paljastava virhe vai meistin kulumisesta aiheutuva ero?

Kuka nämä väärennökset teki, milloin, missä, miten ja kuinka paljon? Tätä tietoa ei ole olemassa, ja ilmeisesti ajan kulumisen takia ne, joilla tämä tieto olisi ollut, eivät ole enää keskuudessamme sitä jakamassa. Metallurgiset seikat sekä arvopuolen meistin heikko laatu osoittavat vahvasti poispäin rahapajasta, mutta sekä variantin metalliseos että tunnuspuolen miltei täydellinen identtisyys rautarahan tyyppiä SNY 438.5 kanssa nostaa esiin kysymyksiä. Onko ehkäpä aitoja, mutta kuluneita, vuoden 1949 tyypin SNY 438.5 rautamarkkojen lyöntiin käytettyjä meistejä päätynyt vääriin käsiin? Jos näin on, onneksi tunnuspuolen meisti on väärää tyyppiä. Myös väärennöksen reunarihlauksen korkea, vaikkakin aidoista hiukkasen poikkeava laatu sekä variantin reunarihlauksen heikko laatu herättää kysymyksiä. Toki kaikenlaisia rihlauskoneita on ollut erilaisilla mitalipajoilla käytössään jo 1960-luvulla ja aiemminkin, eli tämäkään seikka ei meitä auta tekijätahon ja tekoajankohdan selvittämisessä.

Oma teoriani onkin, että tämä uusi variantti on itse asiassa vanhin väärennöstyyppi. Sen heikkoudet, eli hieman väärä koko ja paino, aidosta liian paljon poikkeavat vuosiluvun numerot 4 ja 9 sekä vääränlainen reunarihlaus, korjattiin ainakin osittain myöhemmässä tuotannossa. Ainoa ratkaisematon mysteeri on metalliseoksen vaihtuminen. Ilmeisesti tällä ei ollut käytännössä vaikutusta, koskapa väärennösten liikkeellelaskun aikaan 1970-luvulla metallianalyysien teettäminen ei ollut ollenkaan helppoa, joten tämä ”vika” oli ostajan miltei mahdotonta todeta. Väärä koko ja paino sekä reunarihlaus sen sijaan oli helppoa todeta, joten ne viat korjattiinkin seuraavissa tuotantoerissä.

Yhteenveto:

Kuka vanhat väärennökset on valmistanut? Ei tietoa.

Milloin ne on valmistettu? Oletettavasti 1960-luvun loppupuolella. Variantti työstämättömillä numeroilla 4 ja 9 on vanhempaa tuotantoa, paremmin rihlattu ja numeroiden 4 ja 9 osalta työstetty on myöhäisempää tuotantoa.

Missä ne on valmistettu? Vanhat väärennökset on valmistettu jossain rahanlyöntiin kykenevässä ja rihlauskoneen omaavassa verstaassa, tehtaassa tai pajassa Suomessa tai mahdollisesti ulkomailla.

Miten ne on valmistettu? Mahdollisesti hyödyntäen rahapajalta saatuja/lainattuja/varastettuja kuluneita aitoja meistejä tai tekemällä huolimattomasti uudet meistit.

Kuinka paljon niitä on valmistettu? Oletettavaa on, että väärennöksiä on tehty jopa useita kymmeniä kappaleita. Päätellen väärennöksen harvinaisuudesta nykyisin ei valmistusmäärä ja siten esiintyminen voi olla mainittua useita kymmeniä (kuitenkin ilmeisesti selvästi alle sata) kappaleita enempää.

Aito vuoden 1949 kuparimarkka on kuitenkin helposti numeroista 49 ja reunarihlauksestaan tunnistettavissa, ja metallianalyysillä saa asiaan lopullisen varmuuden. Miten sitten tähän niin sanottuun vanhaan väärennökseen ja sen varianttiin tulisi suhtautua? Miten väärennöksiin tulisi yleensäkin suhtautua: hyvin hyvin kriittisesti. Suhtautuminen viime aikojen vitsaukseen eli kiinalaisiin väärennöksiin on helppo määritellä – ne eivät ole numismatiikkaa, vaan pelkkää huijausta. 1960-70 -lukujen taitteessa markkinoille tullut väärennetty vuoden 1949 kuparimarkka ei sekään ole ollut numismatiikkaa, vaan pelkkää huijausta.

Pirullinen 1 markan kupariraha 1943

Loppukuriositeetiksi vielä vuoden 1943 kuparimarkan tunnuspuoli, jonka vuosiluvun loppuosaa usein erehdytään luulemaan luvuksi 49.

Jotta tämä jo itsessäänkin harmittava virhelähde ei olisi tarpeeksi, on viimeistä numeroa 3 jopa tahallaan muokattu erehdyttämismielessä muistuttamaan numeroa 9, kuten yllä olevan kuvan keskellä olevasta kuvaleikkeestä ja sen osasuurennoksesta käy ilmi. Tunnuspuolen aivan vääränlaisen viimeisen numero 9:n lisäksi tunnuspuolen vaakunaleijonan miekankahvan alla oleva rahapajan johtajan kirjain S paljastaa vilungin, kirjaimenhan pitäisi olla H. Raha muokatulla kolmosella on peräisin Timo Ruotsalaisen kokoelmista. Muokatun rahan kuva: Tero Kontiokari, kuvien muokkaus ja yhdistely Jorma Imppola