Jorma J. Imppola
Suomalaisista rahoista tehdyistä väärennöksistä on varmasti mielenkiintoisin ns. monttööri Järvisen 10-markkainen. Kyseessä on tiettävästi ainoa Suomen metalliraha, jota on teollisesti väärennetty rahaliikenteeseen laskemista varten. Raha on siis tehty käytettäväksi maksuvälineenä (eli se on ns. aikalainen väärennös) eikä sen valmistuksen tarkoitus ollut huijata keräilijöitä, mikä on ollut muiden tunnettujen (vaikkapa 5 penniä 1918 KV II tai 500 markkaa 1951 Beirutin väärennös) suuremmassa mittakaavassa väärennettyjen Suomen rahojen valmistuksen peruslähtökohta.
Monttööri Järvinen
Mies Järvisen 10-markkaisen takana oli monttööri (sähkötyömies) Eero Matias Järvinen. Hän oli syntynyt Turussa 4. 10. 1897, missä hän myöskin asui. Hän oli ammatiltaan sähkötyömies, mutta oli aiemmin toiminut useita vuosia merimiehenä koti- ja ulkomaisissa laivoissa. 15-vuotiaasta asti hän oli joutunut elättämään itsensä ja oli myöskin syyllistynyt useisiin murtovarkauksiin. Hän oli naimaton ja asui yhdessä iäkkään ja ramman äitinsä kanssa. Tämän vuoksi ei ollutkaan yllättävää, että kuulusteluissa hän kertoi tekonsa motiiviksi rahapulan.
Rahanväärennös
Järvinen oli aluksi aikonut valmistaa rahoja lyömällä ja hän valmistikin tätä tarkoitusta varten vipumekanismiin perustuvan perin yksinkertaisen metalliprässin. Aluksi Järvinen kokeili huonolla menestyksellä valmistaa 5-markkaisia. Tämän jälkeen hän oli kuumentanut kaksi teräskappaletta ja asettanut niiden väliin aidon 10-markkaisen painaen sen kuviot prässillä teräskappaleisiin. Tämäkään ei toiminut, koska kuumennus oli tehnyt teräskappaleiden pinnat rosoisiksi. Tämän jälkeen Järvinen kokeili vielä valmistaa meistit kaivertamalla, mutta tämä yritys jäi kesken.
Yritysten ja erehdysten jälkeen Järvinen oli kevättalvella 1934 löytänyt nerokkaan yksinkertaisen menetelmän. Hän asetti ratakiskon kappaleen päälle sinkkilevyn ja sen päälle aidon 10 markan rahan. Tämän jälkeen hän asetti kuumentamansa noin 50 mm pituisen, 35 mm levyisen ja 5 mm paksuisen rautakappaleen rahan päälle lyöden sitä kerran voimakkaasti moukarilla. Näin syntyi rautakappaleeseen rahan yhden puolen negatiivikuvio. Toinen puoli syntyi samalla menetelmällä. Kuviot Järvinen viimeisteli kaiverrusraudalla. Saatuaan leimat (valumuotit) valmiiksi teki Järvinen kolmanteen, noin 2,5 mm paksuiseen rautalevyyn 10-markkaisen kokoisen reiän ja levyn syrjään noin 5 mm aukon metalliseoksen kaatamista varten. Reikälevyn Järvinen kiinnitti niittaamalla toiseen leimaan ja asetettuaan leimalevyt kohdalleen porasi niiden läpi reiät ja yhdisti ne tukevasti pulteilla. Välineistö oli valmis.
Väärennökset siis valmistettiin valamalla. Valu aikana järvinen koputteli muotteja ”pehmeällä lyömäaseella”, jotta metalli täyttäisi hyvin kaikki leiman syvennykset. Järvinen kertoi valmistaneensa kaikkiaan neljä kappaletta muotteja käyttäen viittä tai kuutta aitoa rahaa, mikä selittää vuosilukujen 1930 ja 1931 esiintymisen väärennöksissä. Valosten jäähdyttyä rihlasi Järvinen rahojen reunat keksimällään hammastuskojeella. Järvinen kertoi valmistaneensa rahoja satakunta kappaletta ja heittäneensä muotit mereen Ruissalon sillan lähettyvillä, missä ne lienevät edelleenkin, jos Järvisen puheisiin on luottaminen. Muotteja ei koskaan löydetty.
Rahojen levittämisen Järvinen yritti panna kokonaan merimies Paul Lerun syyksi, jota hän syytti väärennyspuuhan alullepanijaksi ja aivoiksi. Myös Lerulla oli Järvisen tapaan rikosrekisteri. Leru myönsi suunnitelleensa rahanväärennystä yhdessä Järvisen kanssa. Hän oli sitä varten valmistanut sulatusuuninkin asuntoonsa sekä tehnyt kokeiluja sopivan metallin löytämiseksi. Kun Järvisen metalliprässi oli särkynyt, ei yhteisistä puuhista ollut tullut mitään. Sekä raastuvanoikeus että hovioikeus uskoivat Lerun tarinan, ettei hän ollut enää mukana, kun Järvinen kehitti lopullisen onnistuneen valmistusmenetelmän.
Ilmitulo
11. 4. 1934 ilmoitti kauppias Axel Alfred Bergelin Turun rikospoliisille, että hänen Yliopistonkadulla sijaitsevan vilja- ja rehuliikkeensä konttoriin oli ilmaantunut väärä 10 markan metalliraha. Poliisi nouti rahan ja totesi sen olevan ”väärä ja valmistettu jostain messingin tapaisesta metallista”.
Bergelinin havainnon jälkeen alkoi vääriä kymppejä kertyä yrityksiltä ja yksityisiltä kauppiailta. Juhannukseen mennessä oli Turun poliisin hallussa 26 väärennöstä, joista 22 kappaletta vuosiluvulla 1930 ja 4 kappaletta vuosiluvulla 1931. Vääriä rahoja olivat harmikseen erehtyneet vastaanottamaan mm. IKL:n kahvila, Suomen Pankki, kauppias Valter Säilä, ylikonstaapeli Paul Juselius ja räätäli Paul Silverdoin.
Ensimmäinen uutinen asiasta julkaistiin Turun Sanomissa 12. 5. 1934 otsikolla ”Turussa liikkeellä väärä 10-markkaisia”. Turun Etsiväosasto oli ilmoittanut lehdille edellisenä päivänä Turussa liikkeessä olevista vääristä 10 markan metallirahoista, joita oli tavattu jo toistakymmentä kappaletta. Rahat kuvailtiin niin hyvin tehdyiksi, ettei niitä ensinäkemältä voisi epäillä vääriksi. Lehti ilmoitti aidon ja väärän rahan painossa olevan pienen eron ja väärässä rahassa olevan muitakin pieniä virheitä. Tarkemmin ei eroja kerrottu. Lopuksi kehoitettiin yleisöä saadessaan ilmoittamaan siitä Etsivään Osastoon, joka tutki asiaa.
24. 5. 1934 ilmoitettiin, että rahat olivat pronssia ja että niitä oli löytynyt myös Tampereelta, Vaasasta ja Hämeenlinnasta yhteensä 4 kappaletta. Helsingissä niitä oli luovutettu Suomen Pankille 6 ja Turussa 50 kappaletta. Tekijästä ei vielä ollut mitään tietoa.
25. 5. 1934 oli vääriä 10-markkaisia tavattu Helsingissä jo 11 kappaletta. Pankinjohtaja af Heurlin ilmoitti, että rahat on valmistettu messingistä valamalla. Rahojen metalli oli kuulemma yhtä kovaa kuin oikeiden rahojen, sillä niistä ei lähde vuolemalla lastuja. Väärien rahojen painoksi ilmoitettiin 10 grammaa, kun oikeiden paino on 8 grammaa. Väärien rahojen värin ilmoitettiin olevan aitoa kellertävämpi. Kohokirjainten ja kuvioiden uurteet eivät olleet niin teräviä kuin aitojen, ja tämä antoi rahoille hieman kirjavan ja nuhraantuneen ulkonäön. Useimmissa tavatuissa väärissä rahoissa oli vuosiluku 1930, ainoastaan parissa väärenteessä oli tavattu vuosiluku 1931.
26. 5. 1934 oli väärennettyjä messinkikymppejä tavattu eri puolilla maata jo 70 kappaletta, joista suurin osa Turusta. Yksi raha oli löytänyt tiensä jopa Alajärven apteekkiin.
6. 6. 1934 ilmoitettiin, että vääriä rahoja jätetään päivittäin Suomen pankkiin 4 – 5 kappaletta. Tähän mennessä oli Turusta tavattu 72 kappaletta ja Helsingissä 44 kappaletta vääriä rahoja. Jälleen yleisöä kehoitettiin olemaan tarkkana vastaanottaessaan 10-markkaisia.
17. 6. 1934 julkaisi Aamulehti artikkelin otsikolla ”Oulussa tavattu vääränrahan valmistuspaja, jossa ollut tarkoitus tehdä 10-markkaisia”. Oulussa oli löydetty erään talon ullakolta täydelliset metallirahan valmistusvälineet. Samalla tavattiin myös muutamia vääriä rahoja, jotka olivat vielä keskeneräisiä. Lehtitiedon mukaan työvälineet olivat miltei samanlaiset kuin valtion rahapajassa käytetyt. Rahojen stanssin vuosiluku oli 1930. Oulun poliisi oli kuitenkin sitä mieltä, etteivät työt väärän rahan valmistamiseksi Oulussa olleet kuin vasta kokeiluasteella. Liikkeellä oli myös huhu, jonka mukaan vääriä 10-markkaisia olisi ollut liikkeellä noin 40 000 markan arvosta. Poliisi kuitenkin korosti, että ainakaan Oulun pajassa ei tällaista määrää voitu valmistaa. Sitä paitsi väärien rahojen valmistuspajan omistajiksi epäillyt kaksi henkilöä olivat kuolleet vuotta aikaisemmin.
Vääriä 10-markkaisia oli joka tapauksessa tavattu jo 130 kappaletta. Tutkimukset kallistuivat sille kannalle, että väärän rahan valmistuskeskus olisi ollut Turussa. Turun poliisi jatkoi tutkimuksia. Aluksi poliisi yritti selvittää asiantuntijoiden avulla rahojen valmistustavan. Toisten mielestä rahat oli tehty valamalla, toisten mielestä painamalla eli lyömällä. Jälkimmäinen valmistustapa edellytti kuitenkin kuulemma niin hyviä koneita, että sellaiseen työhön oli Turussa mahdollisuus vain suurimmissa tehtaissa. Tehtaissa olen ankaran kontrollin takia tuntui taas mahdottomalta, että rahoja olisi kyetty valmistamaan siellä. Toisaalta ihmeteltiin rahojen olevan valutyöksi ihmeen hyviä. Tässä vaiheessa Turun poliisilla oli asiasta kolme teoriaa, joiden sisältöä ei kuitenkaan lähemmin paljastettu.
19. 6. 1934 osoittautui Oulun rahapaja uutisankaksi. Huhut siellä valmistetuista 10-markkaisista todettiin perättömiksi. Oulun sotilaskodin ullakolta löytyneet välineet toimitettiin Suomen Pankkiin Helsinkiin. Pankinjohtaja af Heurlin tutki laitteet ja totesi ne niin alkeellisiksi, ettei niillä kuulemma voitu rahoja valmistaa.
22. 6. 1934 Oulun sotilaskodin entinen emäntä, rouva Salmela, torjui jyrkästi syytökset poikavainajaansa ja itseään kohtaan. Hän vakuutti Käkisalmen Sanomissa, ettei hänellä ollut vähäisintäkään tietoa väärien rahojen valmistuksesta.
23. 6. 1934 julkaisi Oulun poliisi kohun hälventämiseksi ja väärien syytösten torjumiseksi virallisen tiedotuksen, jonka mukaan sotilaskodin ullakolla ei väärää rahaa siihen astisten todisteiden mukaan ole voitu valmistaa.
26. 6. 1934 suoritti poliisi Järvisen asunnossa kotietsinnän ja takavarikoi kellarista koko joukon väärennyspuuhaan soveltuvia työkaluja, kuten metalliprässin vipuineen, hammastuskojeen ja ruuvipuristimen sekä kaiverrusrautoja. Järvinen pidätettiin.
29. 6. julkaisi Turun sanomat artikkelin otsikolla ”Väärän rahan paja löydetty Turussa”. Monttööri E. M. Järvinen pidätettiin 26. 6. 1934 epäiltynä syylliseksi väärien 10-markkaisten valmistamiseen. Poliisi oli pidemmän aikaa seurannut Heikkilänkatu 10:ssä asuvan sähkömonttööri Eero Mattias Järvisen toimia suurella epäilyksellä, mutta ei ollut aikaisemmin suorittanut kotietsintää peläten sen olevan liian aikaista ja jäävän siksi tuloksettomaksi. Kotietsinnässä talon kellarista löydettiinkin mitä täydellisin rahan valmistamiseen tarvittava työkalusto. Seinään oli kiinnitetty puristin, jonka avulla vivusta painamalla saatiin 15 000 kilon puristus. Edelleen tavattiin kellarista valkometallia ja kuparia, happoja, hammastuskoje, viiloja, kaivertimia, kangaspehmikkeillä päällystetty noin nelikiloinen nuija ym. Vääriä rahoja ei kuitenkaan löydetty. Viranomaisia tuntui askarruttavan yhä rahojen tekotapa. Poliisi kertoi: ”Jos voidaan todistaa, että väärät rahat on valmistettu todellakin valamalla, ei pidätyksellä ole luonnollisestikaan sitä merkitystä kuin päinvastaisessa tapauksessa, sillä Järvisen kellarista tavatut kojeet ovat selvästi tarkoitetut rahan lyömisessä käytettäviksi”.
Tuomio
Asiaa puitiin Turun raastuvanoikeudessa kaikkiaan kolmessatoista istunnossa 18. 7. 1934 – 28. 1. 1935. Monissa istunnoissa asia tosin meni ns. läpihuutojuttuna. Ensin eivät pöytäkirjat olleet valmistuneet. Myöhemmin taas odotettiin Järvisen mielentilatutkimusta. Varsinainen oikeuskäsittely toi asiaan hyvin vähän lisävalaistusta. Järvinen perui kuulustelukertomuksensa ja kiisti kaiken. Näyttö oli kuitenkin selvä ja Järvisen oma kuulustelukertomus tuki sitä. Turun raastuvanoikeus tuomitsi Järvisen 28. 1. 1935 täyttä ymmärrystä vailla tehdystä jatketusta käyvän rahan mukaamisesta ja kaupittelemisesta pidätettäväksi neljä vuotta kuritushuoneessa ja menettämään kansalaisluottamuksensa määräajaksi. Kun muut rötökset yhdistettiin, tuli tuomioksi seitsemän vuotta ja kuusi kuukautta. Järvinen oli vasta 13. 7. 1932 päässyt aiemmasta vankeudesta ehdonalaiseen vapauteen, joten kovin lyhyeksi jäi tämä vapauden jakso. Turun hovioikeus vahvisti 12. 4. 1935 antamallaan päätöksellä raastuvanoikeuden tuomion.
Rikosmuseon mysteeri
Rikosmuseossa on taltioitu Järvisen kuva sekä häneltä takavarikoituja tarvikkeita. Hieman yllättävää on, että museon kävijöitä varten laaditun kansion tapausta koskeva seloste poikkeaa merkittävästi edellä kerrotusta. Selosteen mukaan Järvinen olisi prässännyt rahoja messinkilevystä, mikä pöytäkirjojen valossa jäi epäonnistuneeksi yritykseksi. Mutta vielä yllättävämpää seuraa. Tekstissä kerrotaan: ”Kävi nimittäin niin, että kun Järviseltä loppui käyttämänsä messinkilevy, josta hän näitä rahoja valmisteli, hän rupesi itse tekemään raha-aineen sulattamalla laakerimetallia ja valssaamalla sen levyksi. Näin saadusta levystä hän sitten prässäsi näitä rahoja. Mutta kun ne olivat väriltään harmaita hän pronssasi ne kultapronssilla. Hän ei kuitenkaan tullut ottaneeksi huomioon että eihän pronssi käytössä olevassa metallirahassa pysy, vaan lähtee siitä pois ja niin kävi hänenkin tekemilleen rahoille.”
Rikosmuseon seinällä on todellakin taulu jossa on pronssattuja rahoja sekä pronssiväripullo ja joku toinenkin (kemikaali)pullo. Taulussa on 15 rahaa (näkyvissä 9 arvopuolta ja 6 vaakunapuolta) sekä lisäksi pinoissa vajaat 100 kolikkoa, joista näkyy vain reuna. Tästä värjäys episodista eivät oikeuden pöytäkirjat sen enempää kuin poliisitutkintapöytäkirjatkaan kerro mitään. Samasta miehestä kuitenkin on kysymys ja lienee tuskin todennäköistä, että hän vapaalle jalalle päästyään olisi uudelleen samoja kymppejä väärentänyt (nehän tuskin olivat silloin 1940-luvun alkupuolella enää edes laajalti liikkeessä).
Lisäksi rahan lyönti- ja värjäysteoroita vastaan puhuu sekin seikka, että kaikki artikkelin kirjoittajan näkemät keräilymarkkinoilla liikkuneet kappaleet (tähän mennessä 7 kpl) ovat olleet valumenetelmällä tuotettuja.
Rahojen valmistus-, takavarikointi- ja esiintymismäärät
Saadakseen kuvan väärien 10-markkaisten määrästä pyysi poliisi Suomen pankilta selvityksen sen hallussa olevista rahoista. Suomen Pankin lähettämät luettelot, joihin viimeiset kirjaukset on tehty heinäkuun 1934 alussa, sisältävät kaikkiaan 190 rahaa. Jo tämän perusteella on selvää, kun vielä lisätään poliisin hallussa olleet 26 rahaa, että väärennösten kokonaismäärän on täytynyt olla useampia satoja. Turun raastuvanoikeus katsoi 28. 1. 1935 antamassaan päätöksessä Järvisen muanneen ja kaupitelleen ”ainakin satakunta kappaletta”.
Merimies Leru kertoi eräässä kuulustelussa Järvisen sanoneen menettäneensä työvälineisiin 2 003 markkaa ja saaneensa 2 000 markkaa. Koska emme tiedä, mihin kurssiin Järvinen tuotantoaan välittäjille (joita oli ainakin yksi) möi, emme voi tietää tarkkaa valmistusmäärää. Yli 200 kappaletta se joka tapauksessa oli, ehkäpä hyvinkin 300 – 400 kappaletta. Suomen Pankin 190 kappaleen ja poliisin 26 kappaleen lisäksi on rahoja riittänyt keräilymarkkinoillekin. Ja koska rahat olivat sen verran hyvin tehtyjä, etteivät kaikki varmaankaan ole löytyneet, vaan jotkut yksilöt lienevät kiertäneet rahaliikenteessä kunnes ovat päätyneet rahapajan sulatusuuniin.
Rikostutkimuskeskus totesi aikanaan, että heidän tutkimansa rahat (22 kappaletta vuosiluvulla 1930 ja 4 kappaletta vuosiluvulla 1931) voitiin jakaa kahteen eri ryhmään, mutta ryhmäjako ei tapahtunut vuosiluvun mukaan. Tekijällä näytti sen mukaan olleen yksi muotti arvopuolta varten, mutta useampia muotteja vaakunapuolta varten. Hammastuksen taas näyttivät kaikki samalla koneella tehdyiltä, joten kaikki tutkitut rahat ovat samasta pajasta peräisin. Yhteen ryhmään kuuluvissa rahoissa olivat arvopuolen numerot 1 ja 0 ”verrattain kapearunkoiset ja kuviot sileähköt”. Näitä oli 4 kappaletta.
Suuremmalle ryhmälle oli ominaista numero 1:n vasemmasta alakulmasta MARKKAA-sanan M-kirjaimen toiseen yläkäänteeseen ulottuva viivamainen kohouma, joka oli ilmeisesti aiheutunut muotissa olevasta naarmusta.
Tämän artikkelin kirjoittajalla on itsellään kaksi Järvisen kymppiä, molemman vuodelta 1930. Toisen kirjoittaja osti rahaliike Holmaston 5 markan laatikosta 1990-luvun loppupuolella (rahan paino 9,54 g) ja toisen Numismaatikkoliiton huutokaupasta 28. 3. 2004 (kohde 366, rahan paino 9,88 g). Molemmat rahat ovat Rikostutkimuskeskuksen Ryhmän 2 mukaisia.
Väärän 10-markkaisen tuntomerkkejä:
- Halkaisija 27 mm kuten oikeassakin rahassa
- Paino noin 9,45 – 9,88 g, kun se oikeassa rahassa on 8 g.
- Rahapajan lausunnon mukaan ”Turun raha” sisältää 62,40 % kuparia ja loput sinkkiä. Tuoreiden Tero Kontiokarin tekemien metallianalyysien mukaan väärennökset sisältävät 62,57 – 69,50 % kuparia ja 30,20 – 37,30 % sinkkiä
- Rahan yleisvaikutelma on epätarkka, kuntoluokka noin 2 – 4
- Arvopuolen numerot ja kirjaimet ovat epätasaisia ja epäteräviä. Pinnalla on runsaasti viivamaisia kohoumia, jotka ovat aiheutuneet muotissa olevista naarmuista ja metallin jäähtymisestä. Tunnusomaisin näistä on numero 1:n vasemmasta alakulmasta MARKKAA-sanan M-kirjaimen toiseen yläkäänteeseen ulottuva kohouma (Rikostutkimuskeskuksen havaitsema Ryhmä 2). Neulaset ovat ohuita ja reuna voimakkaasti pyöristetty.
- Vaakunapuolen pinnalla on runsaasti samanlaisia kohoumia kuin arvopuolella. Helmikehän helmet, neulaset, vuosiluku ja rahamestarin merkki ovat osittain erittäin ohuita. Rahan yläosassa reunan päällä on ylimääristä metallia, jota on yritetty viilata pois.
- Rahojen hammastus on hyvin epätasainen.
Yhteenveto
Monttööri Järvisen väärentämät 10 markan rahat ovat jaettavissa erityispiirteiden ja esiintymismäärien perusteella neljään eri kategoriaan:
- Rikostutkimuskeskuksen määrittämä Ryhmä 2 vuosiluvulla 1930. Tämä on tunnetuin ryhmä, ja niitä lienee joitakin kymmeniä, arvo 100 – 300 €.
- Rikostutkimuskeskuksen määrittämä Ryhmä 2 vuosiluvulla 1931. Tämä on harvinainen ryhmä, ja niitä lienee muutamia, arvo 300 – 500 €.
- Rikostutkimuskeskuksen määrittämä Ryhmä 1 vuosiluvulla 1930. Tämä on erittäin harvinainen ryhmä, ja niitä lienee muutama, Arvo 300 – 500 €.
- Rikostutkimuskeskuksen määrittämä Ryhmä 1 vuosiluvulla 1931. Tämä on nykyisin tuntematon ryhmä, ja arvoa ei voi määritellä.