Frangi

Jorma J. Imppola

Frangi on ehkä yksi tunnetuimmista rahayksiköistä, ja vaikka frangien ”alkukoti” Ranska vaihtoikin sen euroon vuonna 2002 on frangeja vielä käytössä ympäri maailman Ranskan entisissä siirtomaissa. Alunperin sanan franc uskotaan juontuneen Ranskan keskiaikaisissa kultarahoissa esiintyneestä latinankielisestä tekstistä FRANCORVM REX, joka tarkoittaa hallitsijan titteliä frankkien kuningas. Esimerkkinä toimii alla olevan kuvan raha, jonka etupuolella on kuninkaan kuvan lisäksi teksti PHILIPPVS:DEI:GRA:FRANCORVM:REX.

Philip IV kaunis frangi
Philip IV kaunis (1285 – 1314) Denier d’or á la masse, ei lyöntivuotta, lyöty 10. tammikuuta 1296. Paino 6,86 grammaa, halkaisija 31 mm. Rahan markkinahinta on noin 13 000 €.

Ensimmäinen frangiksi kutsuttu raha lyötiin Ranskassa 4. joulukuuta 1360 juhlistamaan Ranskan kuningas Juhana II hyvän paluuta Poitiers’in taistelussa 19. syyskuuta 1356 briteille koetun tappion jälkeen alkaneesta vankeudesta. Rahan etupuolelle on kuvattu kuningas sotaisasti haarniskoituna laukkaamassa ratsullaan miekka kohotettuna. Sotaisan ratsastajan lisäksi kehäkirjoituksena on teksti IOHANNES:DEI:GRACIA:FRANCORVM:REX. Raha sai nimen franc à cheval eli ratsufrangi. Raha lyötiin puhtaasta kullasta ja se vastasi ilmeisesti sattumalta keskiaikaista livre tournois (Tourainen punta) -kirjanpitoyksikköä. Näin ollen tämä uusi frangina tunnettu kultaraha oli kirjanpitoarvonsa vuoksi hyvin kätevä ja suosittu.

Juhana II hyvä Franc a´cheval frangi
Juhana II hyvä (1350 – 1364) Franc a´cheval, ei lyöntivuotta, lyöty 5. joulukuuta 1360. Paino 3,82 grammaa, halkaisija 28 mm. Rahan markkinahinta on noin 1 500 €

Kultafrangeja valmistettiin vain 1340 – 1380, ja tämän jälkeen rahayksikkö frangi jäi käytöstä, vaikka teksti FRANCORVM REX oli käytössä vielä hyvin pitkään. Frangi palasi hopeisena vuonna 1575, jolloin kuningas Henrik III ryhtyi lyötättämään ¼, ½ ja 1 frangin hopearahoja. Rahan etupuolella on kuvattuna seppelöity kuninkaan kasvoprofiili ja rahapajan tunnut A sekä kehäkirjoitus HENRICVS. III. D. G. FRAN. ET. POL. REX. Taustapuolella on kuninkaan monogrammi H sekä kehäkirjoitus + SIT. NOMEN. DOMINI. BENEDICTVM 1575. Hopeinen frangi pysyi tuotannossa vuoteen 1641 asti, vaikkakin Henrik III:n kokofrangja leikeltiin vajentamismielessä niin paljon, että niiden tuotanto keskeytettiin vuonna 1586.

Henrik III (1574 – 1589) franc au col fraise frangi
Henrik III (1574 – 1589) franc au col fraise, 1575 A (Pariisi). Paino 14,24 grammaa. Halkaisija noin 32-33 mm. Arvo noin 100 €.

Seuraavan kerran frangi palasi sitten vahvasti takaisin vallankumouksen melskeissä. Koska oli aika katkoa siteet menneeseen, luotiin 7. huhtikuuta vuonna 1795 uusi rahayksikkö frangi, joka jakaantui modernin desimaalijärjestelmän mukaan 10 decimeen ja decime jakaantui 10 centimeen – näin ollen yksi frangi = 10 decimeä = 100 centimeä. Ranska oli siis kolmas valtio maailmassa, joka desimalisoi rahajärjestelmänsä Venäjän (1704) ja Yhdysvaltojen (1787) jälkeen.

Hopeafrangin hienopainoksi määriteltiin 4,500 grammaa hopeaa, mikä oli hieman vanhaa hopealivren hienopainoa (4,505 g) pienempi. Yhden uuden hopeafrangin ja vanhan hopealivren vaihtosuhteeksi määriteltiin vuonna 1796 kuitenkin 1 frangi = 1,0125 livreä eli 1 livre ja 3 denieriä, koska näin haluttiin huomioida aiemmin lyötyjen hopearahojen osin normia alhaisemmat hopeapitoisuudet. Frangeja tehtiin kahtena erilaisena, toisistaan riippumattomana rahana, eli standardin mukaisena hopearahana ja pelkkään luottoon perustuvana setelirahana.

Joulukuusta 1789 asti oli valtion kassaa paikattu laskemalla liikkeelle eräänlaisia haltijavelkakirjoja (assignate) periaatteessa kirkolta kansallistetun omaisuuden takaamina domaines nationaux assignaattiseteleinä mitä moninaisimpina nimellisarvoina aina 2 000 livreen asti. Assignaattipaperirahat menettivät kuitenkin nopeasti arvoaan holtittoman liikkeellelaskun takia. Asiaa ei myöskään mitenkään helpottanut Britannian osana sodankäyntiään Ranskaa vastaan toteuttama painoteknisesti varsin yksinkertaisten assignaattiseteleiden erittäin laajamittainen väärentäminen ja väärenteiden laajamittainen levittäminen Ranskaan vuosina 1790 – 1795, joka osaltaan aiheutti assignaateille noin 13 000 % inflaation. Tämä brittien taloudellisen sodankäynnin operaatio oli sekä laajempi ja ennen kaikkea tuhoisampi kuin myöhemmin kuuluisaksi tullut Saksan toisen maailmansodan aikana brittitaloutta vastaan masinoima Operaatio Bernhard.

Livren korvanneen rahayksikön frangin tultua käyttöön ryhdyttiin vuonna  l’an 3 (1795) laskemaan liikkeelle uusia assignaattiseteleitä arvoiltaan 100, 750, 1 000, 2 000 ja 10 000 frangia, mutta niiden arvostus ei ollut juurikaan edeltäjiään parempi.

10 000 frangin domaines nationaux -assignaattiseteli 1975
10 000 frangin domaines nationaux -assignaattiseteli Nivose-kuun 18 päivänä l’an 3 (7. tammikuuta 1795). Koko 125 mm * 187 mm. Kokonaispainos 1 254 000 kpl. Arvo hyväkuntoisena noin 100 €.

Lisäksi vuonna l’an 4 laskettiin lisäksi liikkeelle Tresorerie Nationale -seteleitä arvoiltaan 25, 50, 100, 250, 500 ja 1 000 frangia. Vuonna 1796 inflaation syömät domaines nationaux-assignaattifrangit vedettiin liikkeestä ja ne korvattiin 25, 50, 100, 250 ja 500 frangin mandat territorial-assignaattiseteleillä, jotka olivat edellisiäkin pahempia inflaatioseteleitä. Lisäksi kiertoon ilmestyi 2, 5 ja 10 frangin varsin yksinkertaisia assignaatteja, joista vain 5-frangiset olivat aitoja – ja niidenkin joukossa oli väärennöksiä!

Vuonna l’an 4 (1795/96) alkoi hopeafrangien tuotanto 5 frangin hopearahalla (joka oli likimain vastine vanhan vallan noin 29-grammaiselle pääraha ecu’lle), jolloin hopeafrangista tuli koko valtion vakaa hopeakantainen pääraha. Hopearahasarjaa täydennettiin pienemmillä arvoilla, kunnes käytössä oli metallirahoja 1 centimestä 5 frangiin.

5 frangin hopearaha vuodelta l’an 4 (1795-96)
5 frangin hopearaha vuodelta l’an 4 (1795-96). Paino 24,75 grammaa, halkaisija 37 mm. Kuvan loistokuntoisen rahan arvo on yli 4 000 €.

Ranskan vakiinnutettua hopeafranginsa sen lopulta tultua maan ainoaksi rahayksiköksi vuonna 1799 otettiin frangi-niminen raha käyttöön niin Ranskan naapurialueilla ja laajemminkin ranskankielisessä maailmassa. Ensimmäisenä löi kuitenkin frangimääräisiä kultarahoja lyhytaikäinen (kesäkuu 1800 – syyskuu 1802) Ala-alppien tasavalta (Subalpine republic / Piedmont), jonka mandaatilla lyötiin hopearahojen lisäksi Torinossa 20 frangin kultarahoja vuosina l’an 9 (1800) ja l’an 10 (1801).

Ala-alppien tasavalta, 20 frangia l’an 9 (1800)
Ala-alppien tasavalta, 20 frangia l’an 9 (1800). Paino noin 6,45 g 900 o/oo kultaa. Suosittu keräilykohde ja hintataso 1 000 – 1 500 €.

Lisäksi Helvetian tasavalta löi lyhyen olemassaolonsa aikana (1798 – 1803) Batzen-arvoisten kolikoiden ja 4 Frankenin hopearahan lisäksi 16 ja 32 Frankenin kultarahat vuonna 1800; kuitenkin Helvetian tasavallan Franken poikkesi painoltaan huomattavasti ylöspäin Ranskan frangista ja myöhemmästä Sveitsin Frankenista.

Ranska löi ensimmäiset 20 frangin kultarahansa vuonna AN XI. (1803), jolloin vallankumouskalenterin mukaan Germinal-kuukauden 7. päivänä (28.3.1803) luotiin ns. Germinaalifrangi, jonka kulta-arvoksi määrättiin 290,034 milligrammaa puhdasta kultaa. 20 frangin kultarahan painoksi tuli 6,445 grammaa 900 o/oo kultaa. Frangi oli sidottu bimetallikantaan siten, että kullan ja hopean keskimääräinen suhde oli 15,5 / 1.

Ranska 20 frangia AN XI (1803)
Ranska 20 frangia AN XI (1803). Paino 6,445 grammaa 900 o/oo kultaa. Keräilyarvo 350 – 450 €.

Joulukuun 23. päivänä vuonna 1865 syntyi Germinaalifrangin perustalle ns. Latinalainen rahaunioni (LMU), jonka osallistujavaltiot kiinnittivät valuuttansa kultaan Germinaalifrangin mukaan. Alkuperäiset jäsenmaat olivat Ranska (sen vaikutuspiirin maat tulivat mukaan myöhemmin: Monaco 1878 ja Tunisia 1891), Belgia, Italia (mukaan lukien Vatikaani vuonna 1866, joka kuitenkin erotettiin LMU:sta vuonna 1870 ylivelkaantumisen ja liiallisen hopearahojen liikkeellelaskun takia ja San Marino vuonna 1889) ja Sveitsi. Sopimuksen mukaan saivat kaikki jäsenmaat lyödä vapaasti vaihdettavia kultarahoja ja hopearahoja yhteisten normien mukaan. Kaikki kultarahat lyötiin 900 o/oo kullasta painostandardia noudattaen, ja hopearahoista vain suurimmassa eli 5 frangin (Italiassa liiran) rahassa käytettiin 900 o/oo hopeaa, muissa eli 2 frangin, 1 frangin, 50 centimen ja 20 centimen (tai niitä vastaavissa) hopearahoissa käytettiin 835 o/oo hopeaa. Sopimus astui voimaan 1. päivä elokuuta 1866.

Ranska 5 frangin hopearaha vuodelta 1867
Ranska 5 frangin hopearaha vuodelta 1867, Pariisin rahapaja. 25,0 grammaa 900 o/oo hopeaa. Arvo parempikuntoisena noin 50 euroa.

Haasteeksi muodostui hopean alati heikkenevä arvo kultaan nähden, mikä johtikin ongelmiin. Huhtikuun 10. päivänä vuonna 1867 liittyi myös Kreikka mukaan järjestelmään, ja löi uuden järjestelmän mukaisia 50 leptan (puoli drakmaa), 1 drakman ja 2 drakman hopearahoja vuonna 1868. Kultarahojen lyönti LMU-standardin mukaisena alkoi Kreikassa kuitenkin vasta vuonna 1876.

Kreikka 50 lepton 1868
Kreikka 50 lepton 1868. Paino 2,5 g, 835 o/oo hopeaa. Suurharvinaisuus, lyöty vain 60 kappaletta. Arvo noin 10 000 euroa.

Vuonna 1868 liittyivät myös Espanja ja Romania LMU:n piiriin. Seuraan liittyivät myös merentakaiset Colombia (jo vuodesta 1862 vallinneella suhteella 1 peso = 5 Germinaalifrangia) ja Venezuela vuonna 1871.

Colombia 20 pesos 1871
Colombia 20 pesos 1871 Bogotan rahapaja (mallia 1862 – 1878). Paino 32,258 g 900 o/oo kultaa. Arvo noin 2 000 euroa eli suurin piirtein kullan arvo.

Alkuperäinen bimetallijärjestelmäinen LMU -Germinaalifrangi vastasi 4,5 grammaa hienohopeaa tai 0.290322 grammaa hienokultaa. Hopean arvo heikkeni kuitenkin dramaattisesti ja koko rahaliittoa horjuttivat Italian ja Kreikan velkaantumisen takia harjoittamat rahamanipulaatiot (joiden vuoksi Kreikka jopa suljettiin vuosiksi 1908 – 1910 LMU:n ulkopuolelle) ja bimetallijärjestelmä saavutti nopean lopun Ranskan ja Saksan välisen sodan (1870 – 1871; Ranska hävisi perusteellisesti ja joutui maksamaan 5 miljardin kultafrangin [1 451,6 tonnia kultaa] sotakorvaukset Saksalle) myötä. Jo vuonna 1867 Pariisissa pidetyssä kansainvälisessä rahatalouskonfrenssissa äänesti pääosa delegaateista kultakannan puolesta, ja alkuperäisen bimetallijärjestelmän aika oli pian vääjäämättömästi ohi.

Vuonna 1873 LMU luopui kaksimetallikannasta ja Germinaalifrangi sidottiin yksinomaan kultakantaan arvolla 1 Germinaalifrangi = 0,290322581 grammaa kultaa. Uusi, vain kultakantainen, LMU vakiinnutti asemansa ja uusia maita liittyi siihen. Alasti halventunut hopea kuitenkin loi ongelmia, kun jotkut LMU-maat tuottivat liiallisia määriä hopearahoja, vaikka ne tulkittiinkin vaihtorahaksi. Suomi irrottautui epävakaaksi osoittautuneesta hopeakannasta ja liittyi Germinaalifrangijärjestelmään 9. elokuuta 1877. Hopea säilytti silti asemansa vaihtorahojen materiaalina, ja tätä seikkaa käytettiin LMU:n sisällä röyhkeästi hyväksi kattamaan esimerkiksi velkaista valtiontaloutta.

Suomen 10 ja 20 markan kultarahat vuodelta 1878
Suomen 10 ja 20 markan kultarahat vuodelta 1878. Tämän parin keräilyarvo on noin 700 – 800 €.

Serbia liittyi Germinaalifrangiin perustuvaan LMU:hun mukaan 11. marraskuuta 1878 ja Bulgaria 17. toukokuuta 1880 (vaikka se itsenäistyi Ottomaanien valtakunnasta vasta vuonna 1908). LMU-valtioiden kultarahat olivat täysin käypiä ja vaihtokelpoisia myös kaikissa muissa LMU-valtioissa, minkä takia Suomen kultarahoissa oli tunnuspuolen maata ilmaiseva teksti niin kansainvälisessä (Finland) kuin kotimaisessa (Suomi) muodossa. Taloudellisesti LMU-kultakanta-aika oli erityisesti Suomelle yhtäjaksoisen taloudellisen kehityksen ja vaurastumisen aikaa. Vakaa ja luotettava rahajärjestelmä oli hyväksi talouden vakaudelle ja luotettavuudelle.

LMU:n ja oikeastaan kaikkien kultakantaisten valuuttojen kulta-aika päättyi vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan sytyttyä. Kultarahojen liikkeellelasku loppui sotaa käyvissä LMU-maissa ja seteleiden lunastus kullassa lopetettiin. Sotaan osallistumaton Sveitsi jatkoi kuitenkin kultarahojen lyöntiä ja liikkeellelaskua vuoteen 1916 asti.

Sveitsin 10 frangin kultaraha vuodelta 1916
Sveitsin 10 frangin kultaraha vuodelta 1916. Arvo 150 – 200 €.

Kaiken kaikkiaan lyötiin LMU-maissa vuosina 1866 – 1916 runsaasti erilaisia kultarahoja, joiden arvo oli tai vastasi 4, 5, 10, 12½, 20, 25, 50 ja 100 Germinaalifrangia. Vaikka kultaiseen Germinaalifrangiin perustuva LMU-systeemi päättyi de facto ensimmäisen maailmansodan sytyttyä vuonna 1914, ajateltiin LMU-maissa optimistisesti paluuta vanhaan sodan päätyttyä ja talouden rauhoituttua. Sota kyllä päättyi 11. marraskuuta 1918, mutta talouden turbulenssit olivat vasta alussa. Lukuisten Euroopan rahajärjestelmien luhistuttua hyperinflaatioihin ja vallankumouksiin oli LMU-maiden todettava de jure vuonna 1927, että edellytyksiä LMU:n jatkamiselle ei ollut.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen oikeastaan jatkoivat vain Sveitsi (1922 -1949) ja Liechtenstein (1930 – 1952) Germinaalifrangistandardiin perustuvaa kultarahanlyöntiä.

Liechtenstein, 100 Franken 1952
Liechtenstein, 100 Franken 1952. Raha lyötiin 4 000 kpl juhlistamaan ruhtinas Josef II:n ja prinsessa Ginan 10-vuotishääpäivän kunniaksi. Rahan arvo on noin 2 500 euroa.

Käytännössä olivat kyseiset Sveitsin ja erityisesti Liechtensteinin kultarahat kuitenkin lähinnä sijoituskultarahoja ja erityisesti juhlarahoja, joita myytiin erityishintaan. Myöhemminkin on Germinaalifrangin muisto häämöttänyt monien maiden kultaisten juhla- tai erikoisrahojen takana, mutta itse järjestelmä on historiaa. Esimerkiksi Italian ja San Marinon nykyiset 20 euron kultaiset juhlarahat painavat 6,45 grammaa ja ovat 900 o/oo kultaa. Myöskin Monaco on lyönyt saman kokoisen juhlarahan.

Monacon 20 euroa 2008
Monacon 20 euroa 2008. Rahan paino on 6,45 grammaa ja se on 900 o/oo kultaa. Rahan arvo on vaihdellut 300 – 400 euron välillä.

Copyright © 2024

Stenvest Oy, Klaus Damstén, Siltatie 3 A 9, 00140 HELSINKI