Kullan ja hopean arvosuhde ja sen kehittyminen

Jorma J. Imppola

Metallit ovat varsin optimaalisia materiaaleja rahaksi – mitä harvinaisemmat ja halutummat, sen parempi! Metalliesineitä onkin käytetty rahana oikeastaan metallien jalostuksen keksimisestä lähtien. Jalostettu metalli on aina ollut arvokasta sellaisenaankin, koska siitä saa helposti tehtyä kaikenlaisia tarve-esineitä. Metallien arvoa vain lisää se, että niitä voi käyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Ensimmäinen laajasti maksuvälineenä käytetty metalli oli hopea, jota käytettiin jo ennen 2 000 ennen ajanlaskun alkua kaupankäynnissä erilaisina harkkoina. Vasta 1 500 vuotta myöhemmin ryhdyttiin käyttämään kultaa rahametallina. Hopea tunnettiin rahametallina sekä Euroopan että Aasian sivilisaatioissa.

Keisari Augustuksen aikana luotiin Rooman valtakuntaan pelkistetyn selkeä standardi, jossa perusrahana toimi vajaat 4 grammaa painanut hopeinen denarius, joka jakaantui neljään noin 17 grammaisen pronssisestertiukseen ja sestertius jakaantui neljään pronssias:siin. 25 denariusta (100 sestertiusta tai 400 as:sia) vastasi puolestaan vajaat 8 grammaa painavaa kultaraha aureusta. Yllä olevan kuvan hopeadenari painoi noin 3,9 g ja kultainen aureus noin 7,9 g, jolloin saadaan kullan ja hopean arvosuhteeksi noin 1 : 12,3

Euroopassa rahajärjestelmien yleiseksi perustaksi tuli hopea, koskapa sitä oli riittävästi koko mantereen kaupan tarpeisiin. Rahajärjestelmän juuret olivat Rooman denariuksessa, joka inflaation takia pieneni pienenemistään, kunnes keskiajalla sitä vastasi hopeapenni, joka painoi enää reilun gramman. Hopeapennejä lyötiin kautta Euroopan eri hallitsijoiden toimesta, ja niiden laadussa oli suuria eroja.

Firenzen tasavallan otettua menestyksekkäästi käyttöön yllä olevan kuvan floriini-kultarahansa vuonna 1252 (tätä rahaa voidaan myös pitää myöhemmin maailmanlaajuiseksi kehittyneen dukaatistandardin synnyttäjänä) innostui keskiajan Englannin kuningas Henry III lyötättämään oman kultarahansa. Hän aloitti noin vuonna 1257 kultaisten 20 pencen rahojen tuotannon. Raha tehtiin pennyn kokoisena, mutta kaksinkertaisen painoisena – eli kullan ja hopean arvosuhteella 1 : 10.

Koska Englannin rahajärjestelmän punnan hopea-arvo oli aina tarkasti määritetty, on kullan ja hopean arvosuhde helposti määriteltävissä eri aikoina kultarahojen painon avulla. Kuningas Henryn ajoista aina 1400-luvun loppupuolelle vaihteli kullan ja hopean arvosuhde Englannissa välillä 1 : 10 – 1 : 11.

Yllä olevan kuvan espanjalaisten rahojen perusteella (1 escudo = 16 realia) oli kullan ja hopean arvosuhde 1600-luvun alun Espanjassa (ja sen siirtomaissa) 1 : 16,25. Tämä poikkesi varsin selkeästi esimerkiksi Ruotsin ja Englannin käyttämistä arvosuhteista. Arvosuhde muuttui ensimmäisen kerran 1700-luvun alussa, jolloin 8 realin rahan pitoisuus laski tasoon 917 o/oo, jolloin arvosuhde laski arvoon 1 : 16. Seuraava muutos tapahtui 1760-1780-luvuilla, jolloin 8 realin rahan pitoisuus laski arvoon 903 o/oo ja 8 escudon kultarahan pitoisuus laski kahdesti päätyen arvoon 875 o/oo. Näin kullan ja hopean arvosuhteeksi tuli lopulta 1 : 16,5.

1500-luvulla alkanut jalometallien parantunut saatavuus näkyi kullan arvon vahvistumisena hopeaan nähden. Päärahat, eli noin 30-grammaiset hopeataalerit (tai muut vastaavat rahat), lyötiin tarkasti noudattaen vakiintuneita paino- ja pitoisuusstandardeja. Vaihtorahat (jotka oli tarkoitettu maan sisäiseen liikenteeseen) lyötiin joko kuparista, pronssista tai heikommasta hopeasta.

Kultarahojen rooli oli kuitenkin varsin marginaalinen johtuen kullan niukkuudesta. Siitä lyötiin dukaatteja (n. 3,5 g hyvin puhdasta kultaa) tai sen kerrannaisia ja muita kansainvälisesti hyväksyttyjä rahoja, kuten pistole, escudo, peca jne. Mutta mikä oli kullan ja hopean hintasuhde täällä pohjolassa? Mainion esimerkin Ruotsissa vallinneesta kullan ja hopean hintasuhteesta saamme seuraavan kuvan vuoden 1609 hopeisesta 6 markan ja kultaisesta 64 markan rahoista:

Yllä olevan kuvan rahojen perusteella oli kullan ja hopean arvosuhde 1600-luvun alun Ruotsissa (ja siten myös siis Suomessakin) 1 : 13,68. Kierrossa olevan jalometallien määrän kasvaessa koko Euroopassa tulivat Englanninkin kulta- ja hopearahat alati suuremmiksi, ja vuonna 1642 aloitettiin alkoi siihen asti suurimpien eli kolmen punnan arvoisten triple-unite rahojen lyönti. Samana vuonna tulivat tuotantoon Oxfordin rahapajassa lyödyt massiiviset 20 shillingin eli 1 punnan hopearahat.

Yllä olevan kuvan englantilaisten rahojen kullan ja hopean arvosuhde on noin 1 : 13,47 – mikä on varsin hyvin verrannollinen edellisen kuvan ruotsalaisesimerkin kanssa, mutta poikkeaa selvästi sitä edeltävän kuvan espanjalaisesimerkistä. Vuonna 1695 koki Englannin rahajärjestelmä melkoisia muutoksia, kriisejä ja häiriöitä, jotka johtivat lopulta siihen, että Englanti sitoi ensimmäisenä maana maailmassa valuuttansa kultakantaan vuonna 1695. Tämän tapahtui kiinnittämällä punta kultaan, ja kullan ja hopean suhteeksi muodostui 1 : 15,22.

Vaan mikä oli tilanne muualla maailmassa? Kun itsenäistynyt USA rakensi omaa rahajärjestelmäänsä, sen pohjaksi tuli jo käyttöön vakiintunut Espanjan 8 realin hopearahaan (jonka kullan ja hopean arvosuhde oli tuolloin 1 : 16,5) perustuva järjestelmä, jossa hopeadollari oli pääraha. Huomionarvoista on myöskin se, että Yhdysvallat teki rahajärjestelmästään desimaalijärjestelmän toisena maana koko maailmassa (ensimmäinen maa oli Venäjä jo vuonna 1704). Yksi Yhdysvaltojen hopeadollari jakaantui 100 centtiin, 10 centin hopearaha sai nimen dime.

Kun käytetään yllä olevan kuvan Yhdysvaltojen ensimmäisten rahojen rahojen teknisiä tietoja, voidaan laskea USA:n rahojen kulta-hopeasuhde, joka on 1 : 15. Se on hieman Englannissa vuonna 1695 käyttöön otettua kultakantastandardia alhaisempi, mutta ero ei ole suuri. Se kuitenkin poikkesi Espanjan rahajärjestelmän tuonaikaisesta arvosuhteesta 1 : 16,5, koska dollarin suunnitteluvaiheessa Yhdysvaltain valtiovarainministeri Alexander Hamilton esitteli kongressille raportin, joka muun muassa sisälsi tarkan analyysin Yhdysvaltojen eri osavaltioissa yleisesti käytettyjen 8 realin hopearahojen hopeapitoisuudesta. Analyysi osoitti, etteivät analysoidut rahat olleet asetuksen mukaista hopeaa (903 o/oo), vaan hieman huonompaa, joten uusi USA:n dollari sai hieman 8 realin rahan asetusparametreja pienemmän normipainon ja hopeapitoisuuden. Kultadollareiden hienokultapaino 1,604 grammaa oli Espanjan vastaavaa puolen escudon hienokultapainoa 1,477 grammaa selvästi korkeampi. Tämän vuoksi oli USA:n arvosuhde Espanjan vastaavaa matalampi. Tammikuussa 1837 asetti USA:n uusi rahalaki kulta- ja hopearahojen arvosuhteeksi melko tarkkaan 1 : 16, mikä oli jo varsin lähellä Espanjan arvosuhdetta.

Vallankumouksen jälkeinen Ranska löi ensimmäiset 20 frangin kultarahansa vuonna AN XI. (1803), jolloin vallankumouskalenterin mukaan Germinal-kuukauden 7. päivänä (28.3.1803) luotiin ns. Germinaalifrangi, jonka kulta-arvoksi määrättiin 290,034 milligrammaa puhdasta kultaa. 20 frangin kultarahan painoksi tuli 6,445 grammaa 900 o/oo kultaa. Frangi oli sidottu bimetallikantaan siten, että kullan ja hopean arvosuhde oli 1 : 15,5.

Suomen liityttyä kultakantaan vuonna 1877 tuli sen pohjaksi mainittu germinaalifrangi. Laskettaessa hopeamarkan ja kultarahojen avulla Suomen kullan ja hopean arvosuhde saadaan tulokseksi Germinaalifrangin mukainen 1 : 15,5.

1800-luvun jälkipuolisko oli kullan ja hopean arvosuhteen osalta hopean jatkuvan heikentymisen aikaa, ja kun koko maailman rahajärjestelmät olivat 1800-luvun lopulla kultakannassa jäi hopean osaksi olla vain yksi noteerattava metalli, ja sen arvo heikkeni kultaa vastaan koko kultakanta-ajan. Kaikkien aikojen heikoin arvo kultaan suhteutettuna oli vuosina 1939 – 1941, jolloin kullan ja hopean arvosuhde oli luokkaa 1 : 100. Kullan ja hopean arvosuhde on kehittynyt viimeisten 240 vuoden kuluessa seuraavasti:

Kullan ja hopean arvosuhteen kehittyminen vuosien 1780 – 2020 välillä. Tilanne 26, tammikuuta 2022 oli se, että kullan ja hopean arvosuhde oli 1 : 74,5.

Kullan ja hopean arvosuhde on siis vaihdellut antiikin Rooman suhteesta 1 : 12,3 keskiajan suhteen 1 : 10 kautta uuden ajan alun suhteeseen 1 : 13,5, ja lopulta kultakannan ajan alun suhteen 1 : 15,5 kautta nykyiseen noin 1 : 80 suhteeseen. Huomionarvoisia ovat kuvan 8 rankat pudotuspiikit heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1918 – 1920, Vietnamin sodan eskaloitumisen aikoina 1966 – 1968 sekä Huntin veljesten hopeamarkkinoiden nurkkausyritysten aikaan loppuvuodesta 1979, jolloin hopean hinta koki nopean ylös – alas liikkeen piipahtaen hetkellisesti kultakanta-ajan alkuvuosikymmenten tasolla 1 : 15. Viimeisin hopean hinnan hetkellinen vahvistuminen tapahtui 11. helmikuuta 2011, jolloin hopean ja kullan hintasuhde laski hetkellisesti lähelle arvoa 1 : 30.

Arvioiden mukaan on ihmiskunta koko historiansa aikana tuottanut kultaa noin 200 000 tonnia ja hopeaa noin 1 600 000 tonnia, jolloin niiden tuotettu määräsuhde on noin 1 : 8. Tällä hetkellä tuotetaan vuosittain kultaa noin 3 200 tonnia ja hopeaa noin 25 000 tonnia, eli niiden tuotantosuhde on sekin noin 1 : 8. Eli niin hullulta kuin se tuntuukin, heijastaa keskiajalla vallinnut kullan ja hopean hintasuhde 1 : 10 parhaiten näiden metallien nykyisiä määrä- ja tuotantosuhteita.

Joko siis kulta on nykyisin liki 10-kertaisesti yliarvostettua kultaan nähden tai vastaavasti hopea aliarvostettua kultaan nähden, koskapa viimeaikainen arvosuhde on ollut luokkaa 1 : 75. Hopeaa on siis ollut jo 30 vuotta tarjolla hyvin paljon kysyntää enemmän, kun taas kullan kysyntä on ollut tasaisen vahvaa.

Vaikka kulta- ja hopearahat ovat aikojen kuluessa suunniteltu ja tehty normaaliin rahaliikenteeseen, on jo antiikin ajoista lähtien myös tehty edustus- ja lahjatarkoituksiin suurikokoisia rahoja, yleensä normaalien rahastandardien mukaisina moninkertaisina arvoina. Antiikin aikojen joidenkin kymmenien grammojen erityisrahoista on tultu uuden ajan alun satojen grammojen rahoista nykyajan kymmenien kilojen hopearahoista jopa yhden tonnin kultarahajättiläiseen.

Esimerkkinä 1600-luvun massiivisista rahatyypeistä esitellään tässä yhteydessä espanjalaiset 1600-luvun alun 50 realin hopearahat ja 100 escudon kultarahat. Niitä lyötiin useina vuosina; kultarahoja vuosien 1609 – 1633 ja hopearahoja vuosien 1609 – 1682 välillä. Ne eivät juurikaan kiertäneet rahaliikenteessä, vaan olivat lähinnä juhlavia korkean tason palkitsemis- ja lahjaesineitä.

Lopuksi vielä kuva maailman tällä hetkellä suurimmista kulta- ja hopearahoista. On ilmeistä, että nämäkin ennätykset tullaan tulevaisuudessa rikkomaan.