Neuvostoliiton ruplat ennen toista maailmansotaa

Jorma J. Imppola

Taustaa

Niin sanottuina sotakommunismin vuosina (1918 – 1921) oli koko Venäjä enemmän tai vähemmän kaaoksen tilassa. Sodan kaikki osapuolet laskivat liikkeelle omia seteleitään, joilla luonnollisesti ei ollut muuta katetta kuin sen liikkeellelaskijaorganisaation kiväärin piiput. Rahaolot olivat siis sekavat ja kaikenlaista paperirahaa oli todella runsaasti liikkeellä. Osana taistelua kohti vallan täyttä haltuunottoa kommunistit kansallistivat Venäjän pankit vuonna 1919. Kommunistien saatua vallan haltuunsa ja hallinnon stabiloiduttua alkoi teollisuuden ja maatalouden pakkokollektivisointi, joka johti nopeasti niin tuotannon kuin liikenneinfrastruktuurin luhistumiseen, joka aiheutti yhä pahenevaa nälänhätää ja hyperinflaatiota.

Vuonna 1921 saavutti nälänhätä huippunsa ja koko maan talous oli raunioina. Valtansa jo tässä vaiheessa vakiinnuttanut bolshevikkivalta laski liikkeelle yhä suurempiarvoisia maksuvälineitä ja suurin vuonna 1921 liikkeelle laskettu maksuväline oli nimellisarvoltaan 10 000 000 ruplaa.

Vuosina 1921 – 1923 lyötiin Venäjän sosialistisen federaationeuvostotasavallan (P.C.Ф.C.P.) tunnuksin myös vanhan keisarillisen standardin mukaisia hopearahoja

Vuonna 1922 yritettiin rahaoloja vakauttaa reformoimalla rupla. Vuoden 1922 uusi rupla vastasi 10 000 vanhaa ruplaa ja uusi setelistö laskettiin liikkeelle. Inflaatio jatkui, ja pian suurin mallin 1922 seteli olikin 10 000 ruplaa. Kuriositeettina mainittakoon, että vuosien 1914 ja 1922 välillä Venäjällä liikkeellä ollut rahamäärä liki miljoonakertaistui 1,6 miljardista 1,58 biljoonaan ruplaan. Mallin 1922 inflaatioruplasetelit saivat yhä korkeampia nimellisarvoja aina 10 000 ruplaan asti, ja seuraavana vuonna uudistettiin ruplaa jälleen.

30. joulukuuta 1922 syntyi varsinainen Neuvostoliitto Venäjän, Ukrainan, Valko-Venäjän ja Transkaukasian neuvostotasavaltojen liittyessä Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitoksi (Союз Советских Социалистических Республик CCCP). Rahaoloja yritettiin vakauttaa rahanuudistuksella, jossa yksi vuoden 1923 paperirupla vastasi 100 vuoden 1922 ruplaa ja 1 000 000 vanhaa ruplaa. Ja kas kummaa, inflaatio se vain jatkoi kulkuaan. Nimellisarvot nousivat yhdestä ruplasta aina 5 000 ruplaan asti. Lopulta laskettiin liikkeelle 10 000, 15 000 ja 25 000 ruplan setelit, ja niiden liikkeelle laskija oli ensimmäistä kertaa virallisesti Neuvostoliitto.

Neuvostovallan vakiinnuttua vuonna 1924 ymmärsi uuden Neuvostoliiton johto, että ainoa tapa vakiinnuttaa talousolot oli ruplan vakiinnuttaminen. Jo vuodesta 1921 oli Neuvosto-Venäjä yrittänyt vakiinnuttaa tilannetta laskemalla liikkeelle suuria määriä keisarillisen standardin mukaisia 10, 15 ja 20 kopeekan sekä puolen ja 1 ruplan hopearahoja sekä vuonna 1923 Neuvosto-Venäjä laski liikkeelle myös 1 tservonetsin kultarahoja. Ne noteerattiin paperiruplaa vastaan päivittäin ja niiden paperirupla-arvo kohosikin jatkuvasti. Se ei niinkään ollut maksuväline, vaan arvonsa säilyttävä omaisuuden muoto. Siitä tuli suurten kaupunkien raha, kun taas maaseudulla niitä oli vain kaikkein varakkaimmilla.

Vasta vuonna 1924 Neuvostoliiton synnyttyä saatiin rahaolot vakiinnutettua uuden kultakantaisen ruplan myötä. Vuonna 1924 luotiin uusi kultakantainen Neuvostoliiton kultarupla, joka noudatti vanhaa keisarillista kultakantastandardia. Vaihtosuhteeksi tuli 1 kultarupla = 5 000 vuoden 1923 ruplaa eli 5 miljardia vanhaa ruplaa. Kultaruplaa oli toki käytetty laskentayksikkönä jo ennen tätä, mutta nyt se oli taas virallisesti maan ainoa raha.

Koska Neuvosto-Venäjän kultatservonetsit mallia 1923 eivät olleet poliittisista syistä kovinkaan hyväksyttyjä maailman rahamarkkinoilla – vaikka hyvää kultaa olivatkin – ryhdyttiin jälkilyömään Nikolai II:n mallisia 5 ja 10 ruplan kultarahoja. Koska rahapajassa oli yhä tallella vanhoja meistejä sekä töissä entisiä rahamestareita, ei vanhan mallisten ja siten maailmalla erittäin käyttökelpoisten kultarahojen lyönti ollut ongelma. Vanhat rahamestarit tekivät uusia meistejä, joiden erot alkuperäisiin olivat häviävän pieniä. Näin ollen nykyään erittäin hankalaa erottaa alkuperäisiä ja neuvostovalmisteisia 5 ja 10 ruplan kultarahoja toisistaan. Vuonna 1925 suunniteltiin lyötäväksi 1 tservonetsin kultarahoja, joissa tunnuspuolella olisi ollut Venäjän sosialistisen federaationeuvostotasavallan vaakunan sijaan Neuvostoliiton vaakuna. Rahasta tehtiin jokunen koelyönti, mutta tuotantoon ja jakeluun raha ei koskaan tullut.

Vuonna 1924 liikkeelle laskettiin vanhan keisarillisen standardin mukaisia ½, 1, 2, 3 ja 5 kopeekan pronssirahoja, 10, 15 ja 20 kopeekan sekä ½ ja 1 ruplan hopearahoja.

Setelirahaa laskettiin liikkeelle 1, 2, 3, 5, 20 ja 50 hopeakopeekan pikkuseteleinä sekä 1, 3 ja 5 kultaruplan seteleinä.

Kultaruplaseteleissä mainittiin nimellisarvoksi rupla(a) kullassa, mutta ei määritelty kultasuhdetta sen tarkemmin. Vuonna 1922 liikkeelle lasketut 1, 3, 5, 10 ja 25 kultatservonetsin setelit korvattiin mallin 1924 3 kultatservonetsin setelillä ja mallin 1926 1 kultatservonetsin setelillä.

Vuonna 1925 laskettiin liikkeelle 3 ja 5 ruplan setelit, joissa sana kulta mainitaan vain osana setelien katetta. Nämä setelit eivät siis olleet suoraan kultakatteisia, ja niistä tuli rahaliikenteen yleisimpiä ja siten vähäarvoisimpia seteleitä.

Hopeisten ruplan rahojen lyönti päättyi vuoteen 1924 ja hopeisen poltinan eli 50 kopeekan rahojen lyönti päättyi vuoteen 1927. Hopeisia 10, 15 ja 20 kopeekan rahoja tehtiin vuoteen 1931 asti. Vuoden 1931 hopearahoja käytännössä kuitenkaan laskettu liikkeelle, ja ne ovat hyvin harvinaisia. 10, 15 ja 20 kopeekan rahat korvattiin uudelleen suunnitelluilla kuparinikkelirahoilla.

Vuonna 1934 laskettiin liikkeelle 1, 3 ja 5 ruplan setelit, joissa sana kulta mainitaan vain osana setelien katetta. Mallin 1934 seteleistä tunnetaan kaksi eri tyyppiä; ensimmäinen tyyppi kahdella allekirjoituksella ja toinen tyyppi ilman allekirjoituksia.

1930-luvulla saatiin Neuvostoliiton rahaolot vakautettua, vaikkakin vaikeuksien ajat eivät olleet ohi. Neuvostovalta ei 1930-luvulla nauttinut varsinkaan rikkaiden teollisuusmaiden luottamusta ja myöskään eivät maailmantalouden talousmyrskyt eivät jääneet huomaamatta. Vuonna 1930 avattiin Moskovassa, Leningradissa ja Harkovassa Torgsin -nimisiä erikoiskauppoja, jotka myivät dollaripohjaisesti antiikki- ja taide-esineitä turisteille. Näiden pohjalta saatujen positiivisten kokemusten pohjalta toimintaa laajennettiin perustamalla 5. heinäkuuta vuonna 1931 Torgsin (торговля с иностранцами), jolla oli em. kaupunkien lisäksi lukuisia muitakin toimipisteitä keskeisissä suurkaupungeissa kautta Neuvostoliiton. Torgsin oli nimensä mukaan varattu vain maassa oleileville ulkomaiden kansalaisille tehdä ostoksia ulkomaiden valuutoilla.

Neuvostoliiton kohdattua vakavan valuuttakriisin kansainvälisen talouslaman vanavedessä oli neuvostovaltiolle eräs hyvinkin onnistuneeksi osoittautunut tapa kerätä valuuttaa ja jalometalleja avata 14. heinäkuuta 1931 normaalisti vain ulkomaalaisille tarkoitettu Torgsin tavallisille neuvostokansalaisille. Nyt kuka tahansa, jolla oli käytössään valuuttoja tai tsaarin ajan kulta- tai hopearahoja tai muita kultaisia, hopeisia tai platinaisia esineitä tai jalokiviä, saattoi tehdä niillä ostoksia Torgsin -kaupoissa. Tsaarinaikaisten ja myös neuvostoaikaisten hopearahojen osalta kurssi ei ollut 1:1, vaan ruplan arvosta vanhoja hopearahoja sai vain 23 kopeekan arvosta Torgsin -kaupan tavarakuponkeja. Sama suhde päti hopeaesineisiin, joista sai vain 1,25 kopeekkaa grammalta. Kultarahat sen sijaan noteerattiin täydestä arvostaan.

Vuosien 1932 – 36 välisenä aikana ihmiset toivat Torgsin -kauppoihin liki 100 tonnia kultaa, mikä osin auttoi neuvostovaltiota selviytymään taloudellisista ja nälänhätään liittyvistä ongelmistaan. Pahimpana nälkävuonna 1933 rahoitti Torgsin liki kolmasosan Neuvostoliiton teollisuustuonnista. Vuonna 1934 rahoitti Torgsin liki neljänneksen ja vielä vuonna 1936 noin viidenneksen Neuvostoliiton teollisuustavaroiden tuonnista. Torgsin lopetti toimintansa 1. helmikuuta 1936.

Ulkomaiden kansalaiset saattoivat vaihtaa valuuttojaan viralliseen kurssiin Torgsin -tavarakuponkeihin, jotka kelpasivat vain Torgsin -kaupoissa. Tavarakuponkeja tehtiin kahta eri tyyppiä vuonna 1932 nimellisarvoiltaan 1, 3, 5, 10, 15, 20 ja 50 kopeekkaa sekä 1, 3, 5, 10 ja 25 ruplaa. Nykyisin muutamia kopeekka-arvoja lukuun ottamatta ovat ko. tavarakupongit erittäin harvinaisia.

Kaikki Torgsin -tavarakupongit ovat nykyisin hyvin harvinaisia ja siten kalliita – erityisesti suuriarvoiset rupla-arvot. Pääsääntöisesti varsinkin netissä kaupan olevat Torgsin -tavarakupongit (ja vähänkään arvokkaammat neuvostosetelit) ovat moderneja printattuja kopioita. Vuonna 1964 perustetun Beriozka-ketjun myymälät olivat suoraa jatketta Torgsin -kaupoille, vaikkei niissä enää lunastettukaan jalometalleja tai jalokiviä, vain valuuttaa. Beriozkat lienevät kaikille entisessä Neuvostoliitossa käyneille tuttuja ja muistoja herättäviä. Neuvostoliiton luhistuttua vuonna 1991 ajoi aika näiden kauppojen ohi ja ne lakkasivat toimimasta.

Sodan pilvet kerääntyvät…

Toisen maailmansodan kynnyksellä uusittiin Neuvostoliiton setelistö jälleen kerran. Moninaiset enemmän tai vähemmän teoriassa kultaan sidotut setelisarjat korvattiin vuosina 1937 – 1938 ensimmäistä kertaa yhdenmukaisella setelisarjalla, joka korvasi kaikki kierrossa olevat setelit. Aluksi laskettiin liikkeelle mallin 1939 setelisarja, joka koostui 1, 3, 5 ja 10 tservonetsin seteleistä. Koska 1 tservonetsi vastasi 10 ruplaa, olivat sarjan setelit siten arvoiltaan 10, 30, 50 ja 100 ruplaa.

Myös metallirahat uusittiin tunnuspuoleltaan vuonna 1937; vaakunaan lisättiin uusien neuvostotasavaltojen myötä uusia nauhoja, ja niiden kokonaismääräksi tuli 11 kappaletta.

Vuonna 1938 täydentyi setelisarja 1, 3 ja 5 ruplan seteleillä.

Vaikka mallien 1937 ja 1938 seteleissä mainittiin pienellä kirjoituksella niiden vakuutena olevan yleisellä tasolla valtionpankin kulta, jalometallit ja valuutat (mistään kiinteistä numeerisista vaihtoarvoista ei luonnollisestikaan mainittu yhtään mitään), oli tämä vain teoreettinen maininta, eikä käytännössä yleisöllä ollut mitään mahdollisuutta vaihtaa seteleitä mihinkään arvometalliin tai valuuttaan.

Suomalaisille ovat mallien 1937 ja 1938 setelit tulleet hyvin tutuiksi sen vuoksi, että niin talvi- kuin jatkosodan aikana rintamalla palvelleet suomalaiset sotilaat keräsivät kaatuneilta neuvostosotilailta ja kaapatuista sotakassoista suuria määriä näitä setelirahoja. Koska niillä ei ollut mitään arvoa Suomessa (suljettuna valuuttana ruplat olivat vaihtokelvottomia Neuvostoliiton ulkopuolella) ne jäivät sotamuistoina sotaveteraanien haltuun, ja sitä kautta niitä on liikkunut runsaasti myös suomalaisilla keräilymarkkinoilla.