Operaatio Bernhard

Jorma J. Imppola

Toisen maailmansodan aikana natsien ylin johto kehitteli useita suunnitelmia liittoutuneiden vihollistensa horjuttamiseksi ja heikentämiseksi. Eräs kehitelty, aloitettu, muttei koskaan menestyksekkäästi loppuunsaatettu suunnitelma, oli koodinimeltään operaatio Bernhard.

Väärän rahan painamishanke Sachsenhausenin keskitysleirillä nimettiin operaatio Bernhardiksi hankkeen vetäjän SS-majuri Bernhard Krügerin mukaan. Tämän vuonna 1942 alkaneen natsien hankkeen tarkoitus oli horjuttaa brittiläistä taloutta miljoonilla väärennetyillä 5, 10, 20 ja 50 punnan seteleillä (suurempia 100, 500 ja 1 000 punnan seteleitä ei haluttu valmistaa, koska isoarvoisten setelien liikkeellelasku suuressa mittakaavassa voisi helposti herättää epäluuloja – kuitenkin pieni erä 100 punnan seteleitä valmistettiin ja laskettiin liikkeelle). Natseilla oli ulkomailla satakunta agenttia laskemassa näitä seteleitä liikkeelle. Suurin syy siihen, että operaatiota ei saatu koskaan kunnolla toteutettua johtui siitä, että saksalaisilla ei ollut käytettävissään kunnollisia keinoja väärien seteleiden laajamittaiselle jakelulle Englannissa. Muun muassa lentopudotuksia Englannin köyhemmille alueille suunniteltiin (lentolehtisten tapaan), mutta Luftwaffella oli aivan riittävästi tekemistä sotilaallisissa toimissaan, eikä ajatus toteutunut. Sachsenhausenin keskistysleirissä toiminut paino valmisti kaiken kaikkiaan 8 965 080 seteliä, joiden yhteisarvo oli 134 610 810 Englannin puntaa. Kulta-arvon ja tuolloisen ostovoiman mukaan laskettuna tämä vastaa noin 15 miljardia nykyeuroa.

Väärien seteleiden painolaattojen kaiverrustyön ja painotyön tekivät Sachsenhausenin keskitysleiriin koottu vankien joukko, joka oli tuotu sinne taiteellisen lahjakkuuden, typografian osaamisen ja dokumenttien väärennystaidon takia. Heidän tehtävänsä oli sekä suunnitella että valmistaa suuressa mittakaavassa väärää rahaa. Suunnitelmaan kuului myös, että projektin päätyttyä tultaisiin siihen mukaan pakotetut vangit teloittamaan, jottei hankkeesta jäisi mitään jälkiä. Ilmeisesti on kiittäminen majuri Bernhard Krügeria, ettei teloituksia toteutettu. Tästä tarinasta on myöskin Adolf Buger kirjoittanut englanninkielisen kirjan nimeltään ”The Devil’s Workshop: A Memoir of the Nazi Counterfeiting Operation”, joka julkaistiin tänä vuonna. Kirjan pohjalta on myöskin tehty Stefan Ruzowitzkyn ohjaama elokuva Väärentäjä (The Counterfeiters / Die Fälscher), joka voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin vuonna 2008.

Taustaa

Pian sodan sytyttyä englantilaiset levittivät Saksaan väärennettyjä säännöstelykortteja horjuttaakseen Saksan huoltojärjestelmää siinä jossain määrin onnistuenkin. Tämä aiheutti SS-Sturmbannführer (majuri) Alfred Helmut Naujocksille ongelmia ja sai hänet himoamaan kostoa. Naujocksilla oli varsin läheiset yhteydet Hitleriin, ja hän oli johtanut hyökkäystä saksalaista radioasemaa vastaan Puolan Gliewitzissä puolalaisiksi tekeytyneinä tarjoten näin saksalaisille tekosyyn Puolan miehitykselle ja toiselle maailmansodalle. Mainittu majuri oli myöskin vastuussa luksusbordellista nimeltä “Salon Kitty”, joka oli tarkoitettu natsiupseereille ja liittolaismaiden merkkihenkilöille, joita valokuvattiin usein arkaluontoisissa tilanteissa. Muun muassa Galeazzo Ciano, Mussolinin vävy, ja Hiroshi Ozima, Japanin suurlähettiläs Berliinissä, kuuluivat kanta-asiakkaisiin.

Vuonna 1939 Naujocks ehdotti Reinhard Tristan Heydrichille, RSHA:n (Reichssicherheitshauptamt = ”Valtakunnan pääturvallisuusvirasto, yhdistetty Sicherheitsdienst (SD), Gestapo ja Kriminalpolizei) päällikölle väärän rahan valmistusta ja levittämistä ilmateitse Englantiin sellaisessa määrin, että vihollisen taloudellinen vakaus tulisi varmasti järkytetyksi. Heydrich Naujocks:n suunnitelmasta laaditun muistion Hitlerille, joka odottamatta hyväksyi sen kuitenkin sillä varauksella, ettei USA:n dollareita valmistettaisi. ”Ei dollareita, emme ole sodassa USA:n kanssa.”

Saatuaan Hitlerin hyväksynnän Heydrich johti hanketta niin aikaansaavasti, että tulokset olivat väärennösten laadun osalta erinomaisia. Tarkoitus ei ollut imitoida Englannin seteleitä niin hyvin kuin mahdollista, vaan tarkoitus oli tuottaa täysin aitojen kaltaisia seteleitä, jotka eroaisivat aidoista vain siinä, ettei niiden valmistusta oltu toteutettu brittien hallinnon alla. Operaatio Andreas, ensimmäinen Saksan salaisen palvelun väärennöshanke, aloitti Charlottebergissa, eteläisessä Berliinissä Delbrückstraßella, jossa aiemmin valmistettiin korkeatasoisia väärennettyjä Sveitsin ja Ruotsin passeja.

Väärennöshankkeen edetessä hankittiin lukuisia aitoja 5 punnan seteleitä jotka revittiin silpuksi ja lähetettiin eri yliopistoihin tieteellisesti analysoitaviksi. Tulokset olivat pettymys, koska tutkimustulokset olivat yhteneviä vain yhden yksityiskohdan osalta: käytetty paperi oli tehty pellavalumpusta eikä mistään harvinaisista puista saadusta eksoottisesta selluloosasta. Saksalaisten pellavalumpusta valmistettu paperi oli mikroskoopilla tarkasteltuna tarkasti englantilaisen alkuperäispaperin kaltaista, mutta kvartsilampun valossa se oli kalvakkaa ja himmeää verrattuna alkuperäisen eloisiin ja kirkkaisiin väreihin.

Lukuisten testien jälkeen selvisi, että saksalaisten tekstiilitehtaiden valmistama pellava ei ollut ollenkaan puhdasta, joten oli tuotava joitakin tonneja pellavaa Turkista. Käytettäessä turkkilaista pellavaa vaikutti väri kvartsilampun alla miltei samalta, mutta ultraviolettivalossa hohti uusi pellavapaperi vaaleaa, liilanhohtoista valoa. Lukuisten yritysten jälkeen saksalaiset ymmärsivät, että puntaseteleihin käytetty paperi oli tehty pestyistä, käytetyistä pellavalumpuista. Siispä pellavakangas leikattiin puhdistusliinoiksi, jotka jaettiin eri toimistojen käyttöön ja kerättiin myöhemmin takaisin, pestiin perusteellisesti, jaettiin käyttöön uudelleen, kerättiin taas takaisin ja pestiin uudelleen. Tällä kertaa tulokset olivat erinomaisia, koska englantilaiset ilmeisesti käyttivät käytettyjä postisäkkejä saadakseen kuituja, joihin puntaseteleissä käytetty paperimassa perustui. Tämän kaltaista paperia valmisti kaksi yhtiötä: Spechthausen Eberswaldessa, lähellä Berliiniä ja Schleicher & Schuell Hahnemülessa, lähellä Hannoveria.

Typografiset laatat valmisti – kuolemantuomion uhalla – Gerhard Geisle, eräs Saksan parhaista kaivertajista, August Petrickin yksityistypografiatalossa. Vesileiman valmistuspiirros – prosessin hankalin vaihe – tehtiin Spechthausenin paperitehtaassa Wilhelm Frankin johtaman 20-henkisen tutkijaryhmän toimesta.

Setelit painettiin kahteen kertaan, koska sarjanumerot lisättiin toisessa painatusvaiheessa. Operaatio Andreas tuotti 5, 10, 20, 50, 100 ja 500 punnan seteleitä. Vain viiden punnan setelit vaativat kolme painatusvaihetta, koska suurikokoinen sana ”Five” vasemmassa alakulmassa painettiin erikseen käyttämällä mustaa erikoismustetta. Maaliskuussa 1941 lähetettiin erä vääriä seteleitä Sveitsiin mukanaan väärennetty kirje Saksan valtionpankin väärien seteleiden tarkastusosastolta, jossa pyydettiin mielipidettä mukaan liitetyistä seteleistä. Kaikki setelit todettiin autenttisiksi. Naujocks lähetti myös erän seteleitä Bank of Englandiin, Lontooseen, joka vastasi kolmen päivän päästä, että 90% heille lähetetyistä seteleistä oli autenttisia. Operaatio Andreas, jossa oli mukana vain saksalaista henkilöstöä, osoitti täysin mahdolliseksi tuottaa miltei täydellisiä puntaseteliväärennöksiä tuottamalla 18 kuukaudessa 500 000 punnan arvosta vääriä seteleitä – vaikkakin vain 10% seteleistä läpäisi kaikki testit.

Heydrich:in ja Salon Kittyn ”Kittyn” siepatun keskustelun mukaan Naujocks oli joutumassa useamman toimijan operaatioille tyypillisen kateuden uhriksi. Heydrich sysäsi hänet sivuun keksittyään, omalla kustannuksellaan, kullan laittoman kaupan ja nimitettyään hänet toisen toimeen muiden operaation pääupseerien lisäksi. Operaatio Andreas lakkautettiin. Vuoden keskeytyksen jälkeen elokuussa 1942 puntien väärennyshanke käynnistettiin uudelleen SS-majuri Bernhard Krugerin alaisuudessa. Operaation nimettiin hänen mukaansa operaatio Bernhardiksi.

Operaatio Bernhard alkaa

Bernhard Krügerilla, joka oli johtanut väärennettyjen passien valmistuspajaa, oli väärennyshankkeessa tarvittavat taidot. Uuden hankkeen käynnistämiseen tarvittiin erityistaitoisia miehiä. Tämän vuoksi Krüger määräsi SS-eversti Hermann Dörnerin laatimaan listan 28 “Papierfachleute:sta” eli paperialan spesialistista eri keskitysleirien vankien joukosta. Ensimmäinen joukko juutalaisia vankeja siirrettiin Oranienburgin keskitysleirille ja myöhemmin, elokuun 23. 1942, heidät siirrettiin läheiselle Sachsenhausenin leirille, joka sekin sijaitsi Oranienburgissa, vajaan 40 kilometrin päässä Berliinistä. Varsinaisesti operaatio Bernhard pääsi käyntiin helmikuussa 1943.

Väärennettyjen seteleiden tuottaminen ja käyttäminen sisältää haasteita, jotka voidaan jakaa kolmeen päävaiheeseen: 1) setelin jokaisen yksityiskohdan perusteellinen analyysi, 2) setelien tarkka tuotanto ja 3) väärien seteleiden tehokas jakelu.

• Vaihe 1 – pitkäkestoisin ja kaikkein monimutkaisin vaihe – sisältää paperin, vesileiman, painatusprosessin ja käytetyn musteen analyysin sekä sen numeerisen koodin selvittämisen, miten setelin päivämäärä, sarjakoodi, sarjanumero, vesileimanumero ja allekirjoitus liittyvät toisiinsa.
• Vaihe 2 – kaikkein käytännöllisin ja operationaalisin – sisältää paperin valmistuksen, seteleiden painatuksen, laatuluokituksen ja lopuksi keinotekoisen vanhentamisen.
• Vaihe 3 – kaikkein järjestelmällisin ja puhtaasti kaupallinen – sisältää parhaiden pankkilaitosten tekemän aitoustestauksen ja mutkikkaan ja tehokkaan jakeluagenttiverkoston luominen tavoitteena jaella liikkeeseen mahdollisimman paljon väärää rahaa ehdottoman luottamuksellisesti.

Vaiheessa 1 keskityttiin ”valkoisten setelien” (tuonaikaisten Englannin seteleiden lempinimi – setelit olivat valkoisia ja yksipuolisesti mustalla painettuja) paperiin. Kuten saksalaiset yliopistotutkijat selvittivät, oli paperi valmistettu puretusta ja harsutetusta 100% pellavalumpusta ilman lisättyä selluloosaa. Paperin oli oltava käsintehtyä (kuten monesti korkealaatuisessa erikoistuotannossa), vaikka paperi muuten oli jo tuolloin tehdasvalmisteista. Tuotannon aikana huomattiin, että paperissa esiintyi erilaisia valkoisen sävyjä johtuen englantilaisten käyttämän veden laadusta. Portalin perhe Laverstokessa, joka oli vastannut paperin toimituksesta englantilaisille pankeille jo vuodesta 1725, otti prosessivetensä Hull -joesta, joten saksalaiset muuttivat veden koostumusta kemiallisesti saadakseen siitä englantilaisen kaltaista.

Tuotanto

Paperinvalmistus alkoi paperimassasta, jota valmistettiin kemiallisin analyysein valvotuissa altaissa, jotka olivat 2 – 3 metriä leveitä ja joiden lämpötila tarkistettiin tunneittain sekoittajien varmistaessa oikeanlaisen koostumuksen. Maksiminopeudella kuljetettiin Spechthausenin tehtaalta Sachsenhausenin keskitysleiriin noin 12 000 arkkia paperia kuukaudessa. Valmistusprosessin kulku oli seuraava: työläiset ottivat paperimassaseoksen altaista käyttäen mitä hienoimmilla matriiseilla varustettuja seuloja, joiden äärimmäinen tarkkuus oli oleellista hyvien tulosten saamiseksi. Näitä seuloja käytettiin niin sanottujen ”vesipiirrosten” valmistamiseksi tyylipuhtaisiin ja korkealaatuisesti varjostettuihin vesileimoihin.

Seuloilla kerätty paperimassa asetettiin 1 m² huopakappaleille. Paperimassa ja huopa asetettiin toinen toisensa päälle ja kun kasassa oli 20 kerrosta, se puristettiin koneellisesti kosteuden poistamiseksi. Tässä vaiheessa vielä kosteisiin paperiarkkeihin saattoi koskea niitä särkemättä. Arkit pantiin kuivuriin 4 – 6 päiväksi ja tämän jälkeen käsiprässiin. Paperi oli nyt valmista painettavaksi.

Väärennöstyössä käytetty muste oli ns. Frankfurtin mustaa, joka oli uutettu pellavaöljyssä keitetystä viinirypäleistä saadusta hiilestä. Ironista kyllä, tähän tarkoitukseen parhaan viinirypäleet tulivat Saksasta ja juuri tästä syystä Berliinin Gebrüder Schmindt pystyi tuottamaan mustetta, joka oli hyvin Englannissa käytetyn kaltaista. Painolaatat tulivat August Petrickin tehtailta Berliinistä ja ne tarkistettiin jokaisen 100 kappaleen jälkeen. Setelit olivat viivoittimen avulla käsin leikatut englantilaisten esikuviensa kaltaisesti. Väärennösten sarjanumeroinnin oli oltava autenttista, joten sarjakirjainten ja numeroiden, päiväysten, allekirjoitusten ja vesileiman numeroiden oli oltava niitä, joita oli todella käytetty Englannissa.

Saksalaiset tutkivat lukuisia aitoja seteleitä, joiden päiväykset ulottuivat noin 20 vuoden ajalle ja tietyt muuttujasarjat liittyivät jokaiseen päiväykseen. Yli 350 yhdistelmää löydettiin. Tosiasiassa oli olemassa algoritmi, joka yhdisti päiväyksen, allekirjoituksen, sarjanumeron ja vesileimanumerokoodin. Ryhmä saksalaisia matemaatikoita onnistui ainakin osittain purkamaan sen. Joidenkin teorioiden mukaan Englannin pankin virkailija olisi salaisesti informoinut saksalaisia. Vasta vuonna 1986 onnistui kahden englantilaisen setelikeräilijän (Ian Fraser ja Trevor Jones) vuosien 5 punnan seteleiden tutkimustyön perusteella selittää menetelmän, jolla Bank of England oli linkittänyt eri tekijät toisiinsa.

Koska oli mahdotonta valmistaa oma painolevy jokaiselle julkaisupäivämäärälle, käytettiin keskenään vaihtokelpoisia linjoja päiväykseen, etuliitekoodiin, sarjanumeroon ja allekirjoitukseen. Noin 400 liuskaa valmistettiin käytettäväksi painolevyissä haluttujen yhdistelmien luomiseksi. Bank of Englandin historiassa on ollut perustamisvuoden 1694 jälkeen 23 pääkassanhoitajaa. Operaatio Bernhardissa käytettiin vain tuolloin kolmea viimeisintä: Cyril Patrick Mahon (4.4. 1925 – 26.4. 1929), Basil Cage Catterns (27.4. 1929 – 17.4. 1934) ja Kenneth Oswald Peppiatt (18.4. 1934 – 22.2. 1949).

Eräs ongelma oli myöskin se tosiasia, että painolaattojen tuli tuottaa yli 150 salaista turvallisuustekijää, eli eri nimellisarvoissa esiintyviä erilaisia tuntomerkkejä, joista aitous kyettiin varmistamaan. Esimerkiksi pieni pykälä kirjaimen f pohjassa tekstissä ”…Comp.a of the Bank” ja pieni valkoinen ”hakki” keskellä kirjaimen i oikeaa reunaa isossa arvomerkinnässä ”Five” vasemmassa alakulmassa.

Kaikkien tuotettujen 8 965 080 setelin (yhteisarvoltaan £134 610 810) jakauma on suurin piirtein seuraava:

Nimellisarvo	Osuus	Kappaletta (noin)	Summa
£5	44%	4 000 000	£20 000 000
£10	27%	2 400 000	£24 000 000
£20	14%	1 300 000	£26 000 000
£50	14%	1 300 000	£65 000 000
	100%	9 000 000	£ 135 000 000

Painokoneena käytettiin Victoria-Tiegel Type 4 –konetta, mikä saapui keskitysleirin osastolle Block 19 joulukuussa 1942. Kone oli sähkötoiminen ja varustettu dieselmoottorilla sähkökatkojen varalta. Vuoden 1943 alun ja vuoden 1944 lopun välillä osasto Block 18 liitettiin osastoon Block 19 sisäisen logistiikan parantamiseksi ja väärien puntaseteleiden tuotannon lisäämiseksi. Aluksi painettiin neljä seteliä per paperiarkki ja myöhemmin haaskauksen välttämiseksi ryhdyttiin painamaan kahdeksan seteliä per arkki. Painatuksen jälkeen setelit jaettiin tuhannen kappaleen paketteihin, jotka merkittiin etiketillä, jossa kerrottiin nimellisarvo, sarjanumero, etuliitekoodi, vesileimanumerot, lukumäärä, päiväys ja tuotannosta vastaavan vangin nimi.

Vuonna 1943 tuotettiin Sachsenhausenissa noin 400 000 seteliä kuukaudessa. Painatuksen jälkeen oli tärkeää luokitella setelit niiden käyttöön liittyvien riskien minimoimiseksi. Jokaisella tuotantoa johtavalla vangilla oli käytössään valopöytä, jonka avulla setelit tarkastettiin vertaamalla niitä aitoihin. Väärennetyt setelit jaoteltiin neljään plus yhteen (makulatuuri, joka kierrätettiin uudelleenkäyttöön) laatuluokkaan:

• Luokka I: parhaat ja virheettömät setelit käytettäviksi ostoksiin puolueettomissa maissa.
• Luokka II: setelit, joissa oli vain yksi vähäinen epätäydellisyys, käytettäviksi yhteistoimintahenkilöiden maksuihin puolueettomissa maissa.
• Luokka III: setelit, joissa oli enemmän kuin yksi vähäinen epätäydellisyys, käytettäväksi hankintoihin ja agenttien maksuihin miehitetyissä maissa.
• Luokka IV: setelit, joissa on huomattava epätäydellisyys, eivät kelpaa maksuliikenteeseen, vaan tarkoitettu pudotettaviksi Englannin yllä lentokoneista.
• Luokka V: setelit, joissa on enemmän kuin yksi huomattava epätäydellisyys, käytettäväksi yksinomaan uuden paperimassan valmistuksessa.

Esimerkiksi saksalaiset maksoivat 300 000 punnan palkkion Luokan II seteleinä kuuluisalle vakoojalle Elyesa Baznalle (tunnettiin Cicerona), joka toimi Sir Hughe Knatchbull-Hugessenin, Englannin Turkin suurlähettilään, yksityistarjoilijana.

Luokittelun jälkeen pakkaukset koostettiin luokittelun perusteella, mutta erilaisin sarjanumeroin ja päiväyksin, jotta ne näyttäisivät normaalilta autenttisten Englannin seteleiden nipuilta. Luokittelijoiden työryhmä, joka oli vangin nimeltä Oskar Skala vastuulla, työskenteli hitaasti ja pikkutarkasti. Jokainen vanki kykeni luokittelemaan noin 300 seteliä päivässä. Työ oli kovaa, koska erityisesti silmien väsyessä tuli helposti virheitä. Jotteivät setelit herättäisi huomiota, oli ne myöskin saatava käytetyn näköisiksi. Painoväri sisälsi pellavaöljyä, joka levisi herkästi – jopa huippulaatuisella paperilla – jonka vuoksi kirjoitus menetti alkuperäisen terävyytensä. Tämän vuoksi musteeseen lisättiin tiettyjä kemiallisia ainesosia, jotka helpottivat musteen nopeaa tunkeutumista paperiin. Lopputulos oli, että setelit vaikuttivat käytetyiltä. Seteleiden vanhennusprosessi tuli ajan myötä yhä paremmaksi ja paremmaksi. Työläiset muodostivat linjan, ja jokaisella oli oma tehtävänsä: jotkut rypistelivät seteleitä, jotkut taittelivat niitä ikään kuin ne olisivat olleet lompakossa, jotkut tekivät seteleihin rissejä ja reikiä, jotkut kirjoittivat seteleihin englantilaisia sanoja ja numeroita – kuten pankkien kassat tapasivat tehdä pinon päällimmäiseen seteliin merkitäkseen nipun kokonaissumman.

Neulanreiät olivat tärkeitä, koska ”valkoisten seteleiden” suuri koko ja ohut paperilaatu ei mahdollistanut niiden niputtamista paperipannalla. 25 kappaletta pieniarvoisinta viiden punnan seteliä – £125 – vastasi noin puolen vuoden keskipalkkaa tuon ajan Englannissa. Seteleiden nitominen nipuiksi oli ollut yli vuosisadan tyypillisin menetelmä, kuten myöskin liitettäessä seteleitä dokumentteihin; käytännössä liikkeelle lasketuissa seteleissä oli hyvin lyhyen ajan kuluttua useita neulan- tai nitojanreikiä. Viestittääkseen väärennöksistä vangit rei’ittivät seteleitä jumalatar Britanniaa esittävän medaljongin kohdalta, koskapa kukaan britti ei sortuisi moiseen julkeuteen.

Eräs edistysaskel seteleiden vanhentamisprosessissa oli pienen palan repiminen setelin oikeasta reunasta eri korkeuksilta. Tätä menetelmää käyttivät pankkien kassat Englannissa eri arvojen nopean tunnistamisen helpottamiseksi. £5 setelissä oli palanen poissa aivan yläosasta, £10 setelissä hieman alempaa, £20 setelistä keskeltä ja £50 setelistä keskeltä alempaa puoliskoa. Lontoon keskuspankin lisäksi väärennettiin myös Bristolin, Birminghamin, Leedsin, Liverpoolin ja Manchesterin konttoreiden liikkeelle laskemia seteleitä, mutta kylläkin merkittävästi pienemmässä määrin.

Jakelu

Kun setelit oli pikkutarkasti tutkittu ja täydellisesti kopioitu tuli ne saada vaihdetuksi arvokkaiksi tavaroiksi ja valuutaksi. Natsit kääntyivät kuuluisan, alkujaan itävaltalaisen, kansainvälisen kauppamiehen Freidrich Schwendin puoleen. Hän oli hyvin kultivoitunut henkilö, jolla oli huomattava liikemiestaito ja joka monien haastatteluiden jälkeen sai saksalaiset vakuuttuneeksi siitä, että Saksan salaisen palvelun tukeminen väärennyshankkeesta saatavilla tuloilla olisi paljon hyödyllisempää kuin seteleiden kylväminen pitkin Englannin taivaita. Schwend valmisteli laajalle levinneen agenttien verkoston, joiden tehtävä oli ostaa valuuttaa, kultaa, hopeaa ja jalokiviä väärennetyillä seteleillä. Schwend palkittiin 33,3% seteleiden nimellisarvosta; hän käytti 26% setelien nimellisarvosta maksuihin agenteilleen ja jäljellejääneen 8,3% setelien nimellisarvosta hän käytti kuljetuksiin, setelien varastointiin, agenttien turvallisuuteen ja korruptioon. Samalla rahalla ylläpidettiin myös kahta alusta – nimeltään ”Genoa” ja ”Trieste” – sekä jahtia nimeltä ”Aurora”. Schwendin agentit olivat pääasiassa pankin kassoja Italiassa ja Sveitsissä, hotellien omistajia tai johtajia Ruotsissa, Sveitsissä, Portugalissa ja Espanjassa. Alkaen tästä hän laajensi verkostonsa lopulta koskemaan jokaisessa Euroopan maassa asuvia parhaita kauppamiehiä.

Tyypillinen transaktio Italiassa eteni seuraavasti: väärät setelit vaihdettiin Badoglion liiroiksi tai Mussolinin RSI:n liiroiksi, sitten ne vaihdettiin Etelän Hallinnon liiroiksi tai kullaksi ja jalokiviksi. Jalokivet toimitettiin Sveitsiin, missä niillä ostettiin Sveitsin frangeja, US dollareita tai Ruotsin kruunuja. Puntien vastaanottaminen oli kielletty, koskapa ne saattoivat olla vääriä ja lisäksi niiden arvo lisäisi epätavallisesti Saksaan tuotujen puntien määrää. Schwendin asema oli herkkä ja vaarallinen; liittoutuneiden agentit olivat innokkaita nappaamaan hänet ja jopa natsien keskuudessa heräsi kateutta johtuen hänen menestyksestään ja hyvien suhteistaan natsipuolueen ylimpien piirien kanssa. Gestapon päällikkö Heinrich Müller hankki todisteita, joiden mukaan Schwend oli syntyjään juutalainen ja naimisissa juutalaisen kanssa. Schwend puolestaan esitti dokumentteja, joiden mukaan hän oli puhtaasti arjalainen.

Joka tapauksessa, kuten SS:n salaisen palvelun johtaja Kaltenbrunner painotti, jos juutalaiset tuottivat väärennettyjä seteleitä Sachsenhausenissa, miksei juutalainen voisi niitä myydä? Schwend oli perustanut päämajansa Labersin linnaan lähelle Meranoa Tirolossa, missä hän vastaanotti paketeittain myytäväksi tarkoitettuja vääriä seteleitä. Koska valtaosa hänelle toimitetuista seteleistä oli luokkaa III hän ymmärsi, että sota ei pääty natsien kannalta onnellisesti. Tietyt persoonat halusivat jaolle hankkeesta himoiten helppoja voittoja. Galeazzo Ciano esimerkiksi pyysi 100 000 puntaa myytäväksi Etelä-Afrikkaan. Hänellä ei ollut hyvää mainetta ja moisen rahasumman – vaikka väärää rahaa – hänelle antaminen oli riskialtista, mutta kieltäytyminen ei tullut kysymykseen johtuen Cianon suhteista Mussolinin perheeseen. Tosisiassa tarina päättyi Cianon tuomitsemiseen kuolemaan salaliitosta Mussolinia vastaan Castelvecchion oikeudenkäynnissä ja teloittamiseen Veronassa tammikuussa 1944.

Lopun alku

Elokuussa 1944 Saksa menetti Turkin puolueettomuuden Turkin hallituksen vaihdoksen myötä joten turkkilaista pellavaa ei ollut enää saatavilla. Paperitehtaat, jotka toimittivat paperia Krugerille, käyttivät huonompilaatuista lumppua ja pian tuotetut setelit eivät läpäisseet ultraviolettitestiä. Tästä syystä Kruger kumppaneineen alkoivat kiinnittää huomiota US dollareiden väärentämiseen. Operaation Bernhardin puntien tuotanto päättyi marraskuussa 1944 kestettyään 21 kuukautta ja tuottaen noin 9 miljoonaa väärennettyä seteliä. Joulukuussa 1944 alkoi väärien dollareiden valmistus.

Vain neljä vankia oli vastuussa tästä operaatiosta. Painaminen suoritettiin ”valotekniikalla”, missä 24 negatiivia asetettiin erikoisella gelatiiniemulsiolla päällystetylle lasilevylle. Abraham Jacobson, alankomaanjuutalainen kemisti, sabotoi gelatiiniemulsion koostumuksen saaden painojäljen karkeaksi ja setelit käyttökelvottomiksi. Huolimatta tehdyistä ponnisteluista ja monista uhkauksista, jolleivät he viidessä viikossa kykenisi saamaan aikaiseksi korkealaatuisia dollareita, kokonaistuotanto oli vain 200 kappaletta 100 dollarin seteleitä – jotka Kruger otti mukaansa paetessaan. Päivä sen jälkeen, kun miljoonan dollarisetelin tuotanto piti aloittaa, tuli SS-päämajasta käsky purkaa koko väärennyslaitos ja pakata kaikki materiaali puulaatikoihin. Myöhemmin nämä puulaatikot täynnä väärennettyjä seteleitä, painolaattoja ja operaation Bernhardin salaisia arkistoja heitettiin ensiksi Traun –jokeen, myöhemmin Enns –jokeen ja lopuksi noin 100 kilometrin päässä Salzburgista sijaitsevaan Toplitz –järveen. Toplitz –järveen upotettu materiaali löydettiin myöhemmin, ja nykyisin keräilymarkkinoilla esiintyvät Bernhard-setelit ovat suurelti peräisin tästä löydöstä.

Loppunäytös

Huolimatta venäläisten sotamenestyksestä saksalaisten vastarinta oli Hitlerin käskystä niin kovaa, että venäläisten onnistui vallata Berliini vasta toukokuun alussa 1945. Natsit yrittivät aikaansaada vastarintaa niin rintamilla kuin vankien valvonnassa: 26. helmikuuta 1945 vangit siirrettiin Saksassa sijaitsevasta Sachsenhausenin keskitysleiristä itävaltalaiseen Mauthauseniin – joka sijaitsi miltei 800 kilometrin päässä – ja kuukauden päästä Ridl-Zipfiin ja lopuksi Ebenseehen. Ebenseen keskitysleirissä, jonka lyödyt natsit olivat hylänneet, amerikkalaiset vapauttivat vangit 6. toukokuuta 1945.

Erot aitojen ja väärennettyjen puntaseteleitten välillä

On olemassa joitain eroavaisuuksia autenttisten ja väärennettyjen puntaseteleiden välillä liittyen paperiin, vesileimaan ja painatukseen. Ne ovat havaittavissa vain tarkan ja huolellisen aitojen ja väärien seteleiden vertailun avulla, mikä ei todellakaan ollut tavanomaista normaaleissa kaupankäyntitilanteissa. Eri kirjallisuuslähteiden mukaan on olemassa 28 eroavaisuutta, mutta tässä yhteydessä käydään läpi vain joitain kaikkein selvimpiä ja keräilijöiden, tutkijoiden ja kauppiaiden yleisesti käyttämiä tunnistustekijöitä.

• 1. Vesileimassa olevan ”BANK OF ENGLAND” -virkkeen ”ENGLAND” –sanan ensimmäisen N –kirjaimen vasemmassa alakulmassa olevasta kolmiosta alaoikealle lähtevä taustaviivan alku on aidossa selvästi kolmion keskilinjan vasemmalla puolella (kuva 2), kun taas väärässä viiva alkaa kolmion keskeltä (kuva 3).

• 2. Paperin laatu on väärennöksissä usein parempaa ja paperi vaaleampaa.
• 3. Väärennösten vesileimat ovat selkeämpiä.
• 4. Jumalatar Britanniaa esittävä medaljonki vasemmassa yläkulmassa on aidoissa miltei kolmiulotteinen ja laahus peitsen alaosassa on yksityiskohtaisempi.

• 5. Medaljongin alaosan koristelehvissä on myös selkeä ero eräässä yksityiskohdassa. Kuten yllä olevasta kuva näkyy, jatkuu aidon koristekiehkuran ääriviiva varjostuksena kuvion sisään, kun taas väärässä kiehkurassa on vain ääriviiva.

• 6. Suuressa arvomerkinnässä vasemmassa alakulmassa oleva palloreunus koostuu aidoissa selvistä palloista mustan reunan ”pinnalla”. Väärennöksissä pallot eivät ole yhtä pallomaisia ja ne ovat enemmän tai vähemmän ”uponneet” mustaan reunaan.

Bernhard -erikoisuudet

Kaikesta tarkkuudesta huolimatta pääsi tuotantoon ainakin yksi pahasti virheellinen painos, eli £50 seteli päiväyksellä 20. maaliskuuta 1930 varustettuna K.O. Peppiatt’in allekirjoituksella. Pääkassanhoitaja Peppiatt aloitti 18. huhtikuuta 1934, mutta silti on olemassa £50 seteli varustettuna Peppiattin allekirjoituksella, vaikka setelin päiväys on 20 March 1930. Setelissä tulisi siis olla Catternsin allekirjoitus. Tässä on siis tapahtunut väärentäjille hölmö ja perustavanlaatuinen virhe. Setelin päiväys ja sarjanumero (42N 63xxx tai 42N 64xxx) täsmäävät, mutta allekirjoitus on väärä Ja tietääkseni tämä näin karkea virhe esiintynyt vain tässä tapauksessa – toinen munaus on myöskin £50 seteli päiväyksellä 15 June 1933 sarjaa 54N 41xxx, missä ko. sarjaa vastaisi päiväys 15 May 1935. Päiväystä 15 June 1933 vastaisi sarja 50N, ja allekirjoituksen pitäisi olla Catterns. Muita päivämäärän ja allekirjoituksen ”harhakombinaatioita” ei tunneta.

Operaatio Andreaksen/Bernhardin seteleiden tunnetut arvo – allekirjoitus – päiväys -kombinaatiot

Seuraavassa taulukossa on yhteenvedonomaisesti esitelty tunnetut operaatioiden Andreas tai Bernhard setelit allekirjoituksineen, päiväyksineen ja kaupunkeineen. Määritelmä Yleinen tarkoittaa setelin olevan yleinen ja sen markkina-arvon olevan noin 50 – 120 euroa, kirjain R tarkoittaa hankalasti löydettävää seteliä, jonka markkina-arvo on 100 – 200 euroa, kirjaimet RR tarkoittavat harvinaista seteliä, jonka markkina-arvo on korkea, mutta vaikeasti määriteltävissä ja kirjaimet RRR tarkoittavat hyvin harvinaista ja kallista seteliä, jonka hinnoittelu on tapauskohtaista.

Arvo	C.P. Mahon	1925 – 1929	B.C. Catterns	1929 – 1934	K.O. Peppiatt	1934 – 1939
£5	Ei tunneta		Ei tunneta		11.10.34-16.9.38 Lontoo	Yleinen
£10	24.12.26 Birmingham	RRR	19.5.30-19.1.34 Lontoo	RR	18.4.34-20.6.38 Lontoo	Yleinen
£10	Ei tunneta		10.1.33 Leeds	RRR	27.10.34 Leeds	RRR
£10	Ei tunneta		Ei tunneta		10.6.37 Bristol	RRR
£10	Ei tunneta		Ei tunneta		28.9.36, 10.2.37 Liverpool	RRR
£10	Ei tunneta				10.1.35, 28.2.36 Manchester	RRR
£20	Ei tunneta		20.9.30-15.8.33 Lontoo	RR	20.7.34-16.12.39 Lontoo	R
£20	Ei tunneta		Leeds Epaillään, ei tunneta		Ei tunneta
£50	Ei tunneta		20.3.30-15.6.33 Lontoo	RR	20.3.30(!!)-18.4.38 Lontoo	RR
£100	Ei tunneta		Ei tunneta		17.1.1938 Lontoo	RRR
£500	Ei tunneta		Mainitaan, ei tunneta		Ei tunneta